Kesä meni niin kuin pitikin. Kovasti tuli taas haalittua tekemisiä, ja aika paljon jäi tekemättä. Hyvä niin. Vatsahaavan kerkeää hankkia kesän jälkeenkin.

Kesän alussa kävimme Raunin kanssa Sirniön seppäkylässä kurssilla. Haaveilin puukkokurssista, mutta se oli täysi ja jonossakin parisenkymmentä inehmoa. Läksimme kuitenkin Sirniöön puukkokurssin alkamispäiväksi, sillä eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka joku peruu. No kukaan ei perunut, mutta sain valokuvailla ja norkoilla paikanpäällä eräänlaisena kuunteluoppilaana.

Lopulta alkoi meidän oma seppäkurssimme ja otin haasteelliseksi tavoitteeksi valmistaa itselleni pajapihdit. Kenttäahjon kun olin saanut talven aikana jo tehdyksi, mutta pihtejä uupui. Ensin paukuttelimme pari naulaa ja sen jälkeen tositoimiin. Seppäopettajamme löi kouraani paksun kangen, josta oli tarkoitus nuijia sievät pajapihdit. Huh. No pitkällisen takomisen jälkeen pihdit syntyivätkin ja sen kaveriksi hiilihanko. Pajani tarvekalut alkoivat olla koossa. Rauni teki kurssilla itselleen korun ja amppelitelineen. Nätit tulivat niistäkin.

Iltaisin pääsimme savusaunaan pesulle ja loppuehtoo menikin sitten laavulla makkaraa syöden, rupatellen ja lauleskellen. Viimeisenä iltanamme oli laavulla porukkaa sankasti. Silloin sytytettiin tervahauta, josta syystä paikalla oli miltei koko kylän väki, sekä matkojen takaa tulleita. Hauta sytytettiin juhlavin menoin. Soitto, laulu ja tanssi kruunasivat juhlan.

Seppäviikosta jäi kovasti hyvä mieli ja ajatuksissa kangastelee jo seuraava kurssi. Ehkäpä, kuka tietää.

Loman loppuun oli vielä lisää kättentaitoja kartuttavaa kurssia tiedossa. Raunin veli on innokas ukulelen soittaja ja hän sai meidän innostettua mukaan whalesilaisen Pete Howlettin kurssille ukulelea rakentamaan. Pete vakuutti että jokainen saa rakennetuksi hyvän ja toimivan ukulelen. Hän lupasi käyttää kurssinjälkeiset illat meidän tohelluksiamme korjaillen, niin että viimeisenä päivänä jokaisella on itse valmistettu ja kauniisti soiva ukulele.

Olin ehkä hiukan skeptinen tuon kurssin suhteen. Kuinka muutamassa päivässä saa rakennetuksi hyvän soittimen. Pelkäsin, että tekeminen on jonkinlaista palapelin kasaamista, valmiista osista. No onneksi näin ei ollut, vaan aika paljon oli työstämistä, jokaisessa osasessa. Kurssi oli myös mukava kielikylpy, sillä puolet porukasta oli ulkomaalaisia, niin ja kurssin vetäjä tietysti. Oppilaita oli Hongkongista, Saksasta, Englannista ja Tanskasta. Niin ja tietysti Suomesta.

Kurssin ajan majoituspaikkanamme oli Hämeenlinnan kaupungin omistama pientila, joka oli muutettu jonkinlaiseksi majoituspaikaksi. Iltaisin me teimme porukalla sapuskaa ja ukulele soi nuotiolla joskus pitkäänkin. Aamulla oli kuitenkin aikaisin aloitettava taas koululla, sillä jokainen päivä oli käytettävä tehokkaasti hyväksi, jos mieli saada soittimensa ajoissa valmiiksi.

Kirjava porukka lopulta hitsaantui tiiviiksi yhteisöksi, josta oli viimeisenä päivänä haikea luopua. Vaihtelimme yhteystietoja ja lupasimme tavata mm. Facebookissa. Näin kävikin ja olemme pitäneet yhteyttä kurssin jälkeenkin. Samoin kun on muutama Sirniön kurssin kävijä. Tuollainen intensiivinen viikko näyttää sitovan kovin erilaisetkin ihmiset aika lujasti toisiinsa. Se on kovin mukavaa. Ystäviä ja tuttavia ei kai koskaan voi olla liiaksi.

Ihan koko kesä ei mennyt kursseillessa, vaan ehdimme käymään sukuloimassakin, Lemillä ja Rautalammilla. Pari Citikka-tapahtumaa tuli myös nähdyksi. Mökillä olisin halunnut olla pidempäänkin, sillä rakenteilla ollut huone jäi vielä lattiapinnaltaan kesken. No, syksyn pimeinä iltoina voi taas ajella mökille, lattiaa remontoimaan.

Kesä on nyt takana ja edessä kylmä ja sateinen syys. En ole syksy, enkä varsinkaan talvi-ihminen. Silti on mukava taas palata arkeen ja töiden pariin. Siksikin, että on paikattava kesän tekemää armotonta lommoa lompakossa 🙂