Reissu Sirniöön alkoi oikeastaan jo ennen juhannusta, kun menimme mökille viettämään 100v synttäreitä. Mulla ja Raunilla kun tulee molemmilla 50v täyteen tänä vuonna. Kun mun oli lähdettävä kohti Sirniötä jo lauantai iltana, oli meidän lähdettävä reissuun kahdella autolla. Wanhus Citroen 2CV 1958, jolla läksin reissuun, nieli vuoden ensimmäiset 200 kilometriään väärään suuntaan, eli etelään. Juhannusjuhlan jälkeen käänsin Rättärin keulan oikeaan suuntaan ja palasin lauantaina takaisin lähtöpisteeseen, eli kotiin Rämsööseen. Ensimmäiset n. 400 kilsaa oli takana.
Autowanhus joutui koville, sillä se sai taittaa matkaa myrskyssä ja raesateessa. Vastatuuleen punnertaessa joutuivat kaikki 12 hevosvoimaa tekemään tosissaan töitä.
Tänään sunnuntaina lähdin puolen kahdentoista aikoihin kohti Vaasaa. Matka taittui, sillä Jalasjärvelle asti oli heikko tuuli myötäinen. Sitten tuuli nousi ja muuttui vastaiseksi. Vaasassa olin kuitenkin noin neljän maissa, mutta en malttanut jäädä vaasaan, vaikka ilmainen kortteeri olisi ollut tarjolla. Vaasasta olisi jäänyt maanantaille yli 500 kilsan veto. Liikaa liikaa. Päätin ajaa klo 21.00 asti ja katsoa sen jälkeen yöpymispaikan. Yhdeksältä parkkeerasin Pyhäjoen i-taululle ja sieltä löytyi yösija. Pyhäjärven keskustasta löytyi majoitteeksi piskuinen, melkein leikkimökin kokoinen, mökki. Ajaa hyvin asiansa ja säästyn teltan kokoamiselta. Hintakaan ei päätä huimannut, sillä vuokraksi määrättiin vaivaiset 20€.
Huomiselle jää ajettavaa alle 300 kilsaa, jos en harhaudu reitiltä tai keksi ”oikotietä”.
Ainiin, kulutukseksi laskin tälle päivälle 4,9L/100km.