Aamuisin kävin pienellä kävelylenkillä, hiukan tasapainottaen niiden hyvien ja runsaiden aterioiden runsautta. Ennen yhdeksää, aamun sarastaessa, oli mukavan viileätä ja kävelin alamäkeä rantaan. Sitten alkoikin aurinko paahtaa, ja paita katua, kun kiipesi takaisin vuorta ylös. Alun perin oli ajatuksenani vuokrata maastofillari, mutta päivät täyttyi touhusta, ja ei oikein jäänyt aikaakaan pyörävuokraamona metsästykseen. Ja lompakkokin puolsi päätöstäni kuntoilla kävellen. Viimeisinä päivinä löytyi Fuengirolasta fillarikorjaamo, joka myös myi ja vuokrasi polkupyöriä. Kun ei ollut sesonki, fillarivuokra oli alkaen 9€ / päivä. Varmaan pidemmällä diilillä saisi tuostakin neuvoteltua hiukan pois. Niin ja tuolla hinnalla sai siis minkä fillarin hyvänsä. Maastopyörän, cityfillarin, tai pääedellä ajettavan asvalttikilpurin.

Ihan hyviä pyöräilyreittejä löytyy niin maasturille, kuin maantiepyöräilijälle. Kovasti lämmitti pyöräilijänsydäntä, kun pikatien varsissa oli suuria kylttejä, joissa kehoitettiin varomaan pyörällä kulkevia. Vanha polkupyöräkulttuuri näkyy oikeasti liikenteessä, ja esim. moottoriliikennetiellä ajavaa pyöräilijää väistetään kiltisti toiselle kaistalle, tai sitten körötellään fillarin perässä, kunnes ohi pääsee. Autoilija kunnioittaa pyörällä kulkevaa aivan vertaisenaan!

Etelärannikolla on vuoriston vuoksi aika mukavia nousuja ja laskuja. Varmaan vaihdepakasta suurimmat ja pienimmät rattaat kuluvat eniten. Suuret ylämäessä ja alas laskiessa pienimmät. Seuraavalla reissulla kyllä varaan aikaa ja valuuttaa fillarin vuokraamiseen, siksi mukavan näköisiä reittejä löysin aamulenkeillä taapertaessani. Fillarilla saisi tuota ”reviiriä” laajennetuksi huimasti suuremmaksi. Kesällä voi olla pohjoisen eläjälle tuskaisen kuuma, mutta näin talvisaikaan lämpötila olisi, ainakin meikäläisen mielestä, oikein passeli.

Kävimme moikkaamassa myös Fuengirolassa asuvaa serkkupoikaani Lassea. Eva ja Antti sopivat tällit Lassen ja Sonjan kodin luona. Sinne hurautimme uskollisella pikku ratsullamme, vuokraamon piskuisella Fiat Pandalla. Lasselta suuntasimme kohti Malagaa ja Huutoravintolaa. Ravintolaa olivat kehuneet kaikki siellä käyneet. Eivätkä turhaan. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen. Itse asiassa paikkoja on kaksi. Toinen on kalaravintola ja toisessa saa kalan lisäksi myös erilaisia lihoja. Päätimme, lyhyen neuvottelun jälkeen, mennä jälkimmäiseen. Se oli lähempänä ja laajempi ruokalistakin katsottiin eduksi.

Tämä huutoravintolatouhu on sunnuntaisin. Muina päivinä ravintola toimii ihan normaaliin tapaan. Huutoravintolassa ruoka valmistetaan mm. hiiligrillillä ja ruoan valmistuttua tarjoilija kuljettaa ruokavatia ympäri ravintolaa ja antaa vadin ensimmäiselle ”huutajalle”.

Ensin saimme alkupalat ja salaatit jne. ja sitten hevimpää ruokaa. Soimme itsemme turvoksiin hedelmiä, salaatteja, sinisimpukkaa, taskurapua, mustekalaa, lammasta, possua jne. Etenkin taskurapu oli kiva, sillä aikaisemmin olin syönyt taskkurapua, kun isän työkaveri Hosemaria valmisti meille sitä. Tämä tapahtui kotonamme Odilammella joskus 70-luvulla. Muistelin Hosemarian taskurapujen olleen maustetumpia, mutta voi olla että vuodet ovat turruttaneet makuaistini. Yleensäkin espanjalainen ruoka on yllättävän vähän maustettua.

Ruokailu meni mukavasti rupatellessa siitä, mitä oli tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana. Jotakuinkin niin kauan on aikaa siitä, kun olen Lassen viimeksi treffannut. Paljon oli sattunut, ja tapahtunut – molemmille. Jossain vaiheessa ruokailuamme saapui ilahduttamaan bändi. Rauni kuvasi bändistä kännykällä pienen viedeopätkän. Tässä maistiaiset siitä -> KATSO VIDEO

Lopulta Huutoravintolareissumme päättyi, yksikään ei vain pystynyt syömään enempää. Ilmesesti söimme hyvin, sillä tarjoilija palkitsi seurueemme pienellä pronssisella tarjoilijapatsaalla ja skumppapullolla. Patsas koristaa nyt Evan ja Antin asuntoautoa. Ajelimme, näköalareittiä, Lassen ja Sonjan perässä takaisin heidän asunnolleen. Autotallille tullessa pääsin kuolaamaan Lassen Harrikkaa, joka oli todellinen karamelli.  Joimme kahvit, teet  ja söimme maittavat leivokset ja sitten päästimme Lassen ja Sonjan vietämään harvinaista vapaapäiväänsä.

Calahondaan palatessa oli jo taas pimeää. Vatsat pulleina painuimme kämpille lepäämään ja katsomaan uutiset. Hotellin televisiosta näkyi suomalainenkin kanava ja oli mukava katsella kuinka kotosuomessa paleltiin pakkasessa ja tuiskussa. Sähkökin näytti puuttuvan vielä tuhansilta. Nautimme vielä lasilliset hävyttömän halpaa punaviiniä ja sammutimme sähkövalon – ihan myötätunnosta.

Mutta kaikki päättyy aikanaan. Kävimme vielä, ennen lähtöä, ostosreissulla. Sain vihdoin Tapaksia syödäkseni. Mukavia pieniä naposteltavia, oluen tai viinin kera. Paikka jossa söimme oli pieni, ihan paikallisten oma paikka. Ei turhia turistiskrumeluureja ja hömpötyksiä. Askeettisessa baarissa tarjoiltiin kuitenkin mitä maittavin atria. Kävimme katsomassa Raunille matkalaukkua ja itselleni löysin, matkamuistoksi, pari pyöräilypaitaa ja -housut. Nämä löytyivät suuresta urheilumarketista. Paidat maksoivat 8€ kpl. ja pyöräilyhousut 12€. Painatuksen paitojen selkämyksiin maksoi 5€/paita, ja tämä oli aivan ohittamaton tarjous. Paidoissani komeilee nyt siis oma nimeni – vaatimattomuuttani korostamassa.

Reissu oli aivan mahtava. Onneksi Rauni sai nuo todella edukkaat lennot Hulluilta päiviltä ja Antti ja Eva luopuivat lomaviikkooikeudestaan meidän hyväksemme. Asunto oli luksusta ja 15 neliötä suurempi kuin meidän koti. Asunnon paikka oli sekin paras mahdollinen. Hiukan sivussa pääkadun hälinästä, rinteessä josta oli mukava katsella merelle, ihan Afrikkaan asti. Auto oli Espanjan liikenteeseen sopiva, eli pieni, ketterä ja pienikulutuksinen. Aurinko ja lämpö teki hyvää kropalle ja mielelle ja katkaisi pimeän ja kylmän talven mukavasti. Hauska oli tutustua pitkän pöydän ja hernekeiton myötä Calahondan ”muuttolintuihin”, jotka saapuvat talvisin etelän lämpöön. Heillä on kiva ja tiivis monikansallinen yhteisö Los Jaralesin leirintäalueella. Aivan yhtä mukava oli, vuosien jälkeen, tavata serkkupoikaa vaimoineen. Oli kiva nähdä, että elo oli hantäkin hyvin kohdellut.

Lopuksi suuri kiitos rakkaalle Raunille, kun teit tämän reissun mahdolliseksi.