Viikonloppu tuli ja meni. Lauantaina kävimme Espoossa Gallows Birdissä paikan omistajan syntymäpäivillä. Rauni, veljensä Sepon kanssa vetivät synttärikeikan, ukulelen ja kitaran kera. Juhlaväki oli runsaslukuinen ja kahvin, teen, oluen ja viinin lisäksi oli tarjolla montaa sorttia syötävää, makeaa ja suolaista.

Rokkien keikka meni mukavasti ja juhlakansa tuntui viihtyvän. Rokan sisarukset olivat muuten kaikki paikalla! Itse bongasin Gallowsista parhaan alkoholittoman oluen ikinä! Ensimmäistä kertaa sain maistaa alkoholitonta vehnäolutta Tucheria! Tätä ei tietääkseni löydy Alkon repertuaarista, mutta ainakin tuolta Gallowsista sitä löytyy, ja pari muutakin olutta josta vaikuttava ainesosa puuttuu.
Ehtoolla siirryimme jatkoille Sepolle ja Jaanalle Nurmijärvelle. Ehtoo meni rattoisesti lomavideoiden, hyvän ruoan ja juoman parissa. Sunnuntaina kiiruhdimme kotiin. Pakkasen pirulainen oli taas kiristynyt. Haaveilin vielä iltasella käyväni pienellä lenkillä, mutta kun rikkinäiset palkeeni eivät oikein tykkää tuosta pakkasesta. Sunnuntai-ilta vietettiin sitten pääasiassa sisätiloissa 😦 Loppuviikoksi näyttäisi pakkanen vaan pahenevan. Pöh.