Kengurusta särkyi rengas

Eilen huomasin, että Kengurusta (Renault Kangoo) oli toinen eturengas tyhjentynyt. Ei ollut ihan tyhjä, mutta vajentunut kuitenkin. Aamulla ajoin huoltoaseman kautta jolloin renkaassa oli enää hiukan yli kilon verran ilmaa. Pumppasin kaikkiin pyöriin täydet kolme kiloa ja jatkoin Ikaalisiin koululle. Ruokatunnille lähtiessä oli rengas taas vajentunut. Oli jo kovasti littanan näköinen. Koulusta päästyäni pumppasin käsipumpulla vuotavaan renkaaseen ilmaa sen verran, että pääsin huoltoasemalle. No huoltoaseman ilmakompura oli rikki, mutta avulias kassantäti opasti minut läheiseen rengasliikkeeseen. Jatka lukemista ”Kengurusta särkyi rengas”

Valtuuston kokous 28.10. 2012

Maanantaina oli taas Valtuuston kokous. Kovasti onniteltiin toisiamme, jotka uudelleen valituksi tulimme. Aika hurjastihan tuo valtuusto sai näissäkin vaaleissa uutta verta. Hyvä niin – uskon ma.

Kokous oli aika nopea, kun asialista oli kohtalaisen selvä. Tulo- ja kiinteistövero 2013 päätettiin, esityksen mukaan, säilyttää ennallaan. Tämä ei tarkoita sitä, että kunnan taloudellinen tilanne olisi mitenkään hyvä, sillä kevään 2013 aikana on uudella valtuustolla edessään talouden laihdutuskuuri. Niukkuutta päästään jakamaan heti kättelyssä. Nähtäväksi jää, kuinka katkera kalkki joudutaan nielemään. Katkeruutta saattaa vielä lisätä valtiovalta omalta taholtaan. Valtion kunnille myöntämien tukien leikkaaminen on kovasti tehokas keino patistella pieniä kuntia kuntaliitosmyönteisiksi 😦 Nähtäväksi jäävi, kuinka tiukaksi valtiovallan linja menee.

Myös koulunkäyntiavustajan toimi perustettiin, kun siihen tarve on, kunnan poistosuunnitelma päivitettiin. Myös pelastustoimen johtosääntö ja yhteistoimintasopimus päivittyivät.

Niin ja lopuksi tilannetiedote – Vesilahden kunnan väkiluku oli 24.10. 2012 4 453 asukasta.

n-anarchy

Valtuuston kokous 24.9. 2012

Valtuuston kokous poispidetty. Lista ei ollut kovin mittava, mutta ihan merkittäviä asioita piti sisällään. Kokouspöytäkirjan voi lukea täältä.  Osa asioista on usein sellaisia, joiden päättämiseen ei oikeastaan ole vaihtoehtoa, kun asia on päätetty jo valtakunnallisella tasolla, tai laissa, ja näin velvoittaa kuntia tekemään tiettyjä asioita. Jatka lukemista ”Valtuuston kokous 24.9. 2012”

Kaksi päivää koulutiellä

On perjantai ja takana on kaksi päivää Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Kun muki tulee täyteen, pitää miettiä jotakin muuta tekemistä. Minä sain päähäni opetella vielä yhden ammatin. Niinhän on nykyajan meininki. Ei ole eläkevirkoja, vaan työelämän aikana palvellaan montaa herraa ja yritetään yksityisesti. No minä sain päähäni luopua hyvästä harrastuksesta ja opiskella tästä harrastuksesta ammatin. Osallistuin yhteishakuun ja pääsin hakukokeisiin. Muutaman viikon päästä sain kuulla, että minut oli valittu Ikaalisten käsi ja taideteollisussoppilaitokseen, erikoismetallilinjalle. Jatka lukemista ”Kaksi päivää koulutiellä”