Valtuuston kokous 28.10. 2012

Maanantaina oli taas Valtuuston kokous. Kovasti onniteltiin toisiamme, jotka uudelleen valituksi tulimme. Aika hurjastihan tuo valtuusto sai näissäkin vaaleissa uutta verta. Hyvä niin – uskon ma.

Kokous oli aika nopea, kun asialista oli kohtalaisen selvä. Tulo- ja kiinteistövero 2013 päätettiin, esityksen mukaan, säilyttää ennallaan. Tämä ei tarkoita sitä, että kunnan taloudellinen tilanne olisi mitenkään hyvä, sillä kevään 2013 aikana on uudella valtuustolla edessään talouden laihdutuskuuri. Niukkuutta päästään jakamaan heti kättelyssä. Nähtäväksi jää, kuinka katkera kalkki joudutaan nielemään. Katkeruutta saattaa vielä lisätä valtiovalta omalta taholtaan. Valtion kunnille myöntämien tukien leikkaaminen on kovasti tehokas keino patistella pieniä kuntia kuntaliitosmyönteisiksi 😦 Nähtäväksi jäävi, kuinka tiukaksi valtiovallan linja menee.

Myös koulunkäyntiavustajan toimi perustettiin, kun siihen tarve on, kunnan poistosuunnitelma päivitettiin. Myös pelastustoimen johtosääntö ja yhteistoimintasopimus päivittyivät.

Niin ja lopuksi tilannetiedote – Vesilahden kunnan väkiluku oli 24.10. 2012 4 453 asukasta.

n-anarchy

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.