Talvilomailua 1.3

Noniin, uusi yritys. Edellinen postaukseni katosi taivahan tuuliin.  : ( Tumpuloin konetta sulkiessa, enkä muistanut tallentaa. Pöh.

Eilen käytiin uudelleen Fuengirolassa, ja kauppakin oli auki. Degathlonesta ostin jumppavermeitä. Rikki käveltyjen vaelluskenkien tilalle sain uudet, entistä ehommat. Reilun satasen jalkineet pikkasen alle 50€. Kaksi parin euron juomapulloa ostin myös, sekä voimajuomatiivistettä, josta tekee kolmetoista litraa juotavaa! Parit fillarointihousut ostin (’a 8€). Fillarointiin hommasin myös repun. Itse asiassa reppu oli vuorikiipeilyosastolta, mutta siinä oli juomasäiliön lisäksi enemmän säilytystilaa kuin pyöräilyrepussa, siksi päädyin alppinistiversioon. Reppu maksoi 28€. Raunille ostettiin lenkkarit, kävelysauvat ja uimavermeitä. Veikkaan että säästimme 250€ vs. 375€, eli noin 125 euroa pienemmillä kuluilla päästiin, kun hankittiin tilpehöörit täältä Espanjasta.

Decathlonin jälkeen käytiin ruokakaupassa, jonka hinnoista en viitsi sanoasen enempää, kuin että parin kolmen päivän ruoat ja juomat maksoi nelisen kymppiä. Ostettiin tiskiainetta ja muutakin ylimääräistä. Vähällä täällä pärjää, jos vain haluaa.

Kämpille tullessa olikin jo kova kiire fillarin päälle. Ajelin rannalle huoltikselle täyttämään renkaita ja kiipeilin sitten taastakaisin vuorelle. Paluumatkalla oli treffit Raunin kanssa polulle. Mentiin hiukan ristiin ja ajelin yhden kierroksen ylimääräistä polkureitillä. Aika kivikkoista ja kuumaiseman oloista on nuo vuorenrinteen ollut. Vielä en ole kuitenkaan saanut yhtään rengasta rikottua. Koputan maalamatonta puuta!

Ehtoolla paisteltiin naudanlihapiffejä keitinperunoiden kera. Perunat näyttivät ensin epäilyttävän vihreiltä, mutta maistuivat kuin uudet perunat ikään.

Sapuskan jälkeen poikettiin päivittämässä somet ja koiteltiin väistellä kansainvälistä ohjelmanumeroa, joka käsitti korkeaan ikään ehtineen solistin langattomine mikkeineen ja aika kasan karaokelevyjä.  🙂

Ennen nukkumaan menoa varattiin vielä reissu Afrikan mantereelle. Tuleehan sekin bongattua, kun kerran tässä nurkilla pyöritään.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.