Viikonloppuna oli siis Lemillä Karhun suvun serkkutapaaminen. Kaikista ennakko-odotuksistani huolimatta reissu oli äärimmäisen mukava ja lämminhenkinen.

Perjantaina kokoonnuttiin Kotalahden leirikeskukseen. Mitään tarkkaa aikataulua ei oikeastaan ollut, vaan porukka valui paikalle omaan tahtiin. Itse tulin paikalle siskoni Eijan kanssa; meillä kun oli kokolailla sama matka, ja molemmilla perjantai vapaa.

Ilta meni rattoisasti – arvuuteltiin kuka kukin on – kun paikalle saapui joku serkuista. Saunottiin, paistettiin makkaraa ja nautittiin virvokkeita. Naurettiin mahat kipeiksi ja muisteltiin aikoja entisiä. Turpakäräjiä (jutustelua) pidettiin rantasaunalla, ja kun väsymys iski, pääsi  läheiseen koulurakennukseen rauhassa lepäämään.

Oli hämmentävää huomata kuinka vuosikymmenten jälkeen alkoi juttu luistaa, aivan kuin aikaa ei olisi kulunut viikkoa pidempään. En tiedä, lieneekö jotakin geeniperimää tms. mystistä. Huumori kukki ja pilkkakirves lensi koko illan, ilman että joku olisi siitä nolostunut, tai pahoittanut mieltään. Pieni nälviminen lienee aina kuulunut Karhujen seurustelutapoihin, mutta ei koskaan loukaamistarkoituksissa, vaan eräänlaisena sarkastisena huulenheittona.

Lauantaina saatiin aamiaista ja päivällä ruoka. Sapuskan jälkeen ajeltiin joukolla Kaamaniemelle, muisteloimaan ja päivittelemään lapsuuden ajan maailman kutistumista. Kaamanimeltä lähdettiin sitten kukin tahoillemme, ehkä hiukan haikein mielin.

Kokoontumispaikka, Kotalahden leirikeskus, oli tilaisuuteen mitä sopivin, ja ilmeisesti seuraavan kerran tavataan samaisessa paikassa. Varmasti tilaisuudesta otetaan uusinta, sillä niin hyvä maku tästä keikasta jäi.