Tämä artikkeli kuuluu sarjaan KULKIMENI. Koitan kokoella kaikista kulkimistani jonkinlaisen koosteen, jossa kuvien lisäksi aina jotain muistojani kyseisestä apparaatista.

Tällainen 150 kuutioinen Vespa oli kulkimenani heti kun sain kortin 1979. Siis AB-kortin. Moottoripyöräkorttia en koskaan ajanut, kun siihen aikaan A-kortin sai autonajokortin ajettuaan, niin kuin ”kaupan päälle”.  Vespa ei ostohetkellä ollut kovin hyväkuntoinen. Käyntikuntoinen kuitenkin. Vespa lojui Kivenlahdessa, talomme parkkipaikalla lumikinoksessa. Kun huoltomies oli traktorilla pukannut lumia parkkipaikalla, oli Vespa miltei kokonaan lumen peitossa. Vain stongan kahva pilkisti kinoksesta. En tiedä mistä pälkähti päähän, että ostaisimme kimpassa tuon hyljätyn skootteriressukan. Ongittiin omistajan nimi ja numero ylös, ja pian totesimme olevamme surkean näköisen Vespa omistajia.

No Vespaa ruvettiin sitten kunnostamaan, sen minkä osattiin, ja enemmänkin. Hiottiin, puunattiin ja maalattiin. Väriksi tuli metallinhohtoinen sininen. Sen aikaisilla spray-maaleilla kiilto ei ollut paras mahdollinen ja purkkeja kului yllättävän paljon. Kaikki liikenevät taskurahat törsätttiin maaleihin. Koska 70-luvulla oli muodikasta teipata Amerikan raudan perään Töötön kuva (maantiekiitäjä piirrossarjasta), maalattiin Vespan keulaa koristamaan maantiekiitäjiä jahtaava – Kelju Kojootti 🙂

Vaikka Vespa olikin välillä aika palasina, saimme sen lopulta kasaan ja ajokuntoon. Vespalla ajeltiin ankarasti mm. maastossa. Ajelin Vespalla välillä Espoosta Helsingin  Käpylään, kirjapainokouluun, jota silloin kävin. Koulun pihalla oli tuolloin parkissa kaksi mieleeni painunutta kulkuneuvoa, Vespan lisäksi siis. Keltainen Citroën 2CV 50-luvulta ja Mustavalkoinen farmari Wartburg, jonka rekisteritunnus alkoi ARI-. Warrea en koskaan ole hankkinut, mutta keltainen 2CV on nytkin pihan komistuksena. Ei tosin ole sama yksilö joka koulun parkkipaikalla oli.

Yksi hauska muisto Vespasta. Kerran – siis jälleen kerran – kun säätelimme sytytystä, pärähti Vespa kauniisti virheettömään käyntiin. Kaasutettaessakin otti napakasti kierroksia jne. Ilo oli ylimmillään. Sitten koeajolle. Hyppäsin Vespan selkään ja nostin kytkimen. Olin kaatua saman tien kun kytkimen nostin! Kone kävi moitteetta, MUTTA VÄÄRINPÄIN!

Lopulta tuli aika luopua Vespasta ja se myytiin tyttöystäväni veljelle. Kulkimen myöhemmistä vaiheista en tiedä. Lieneekö paalattu ja sulateltu kiinassa vokkipannuksi? Harmittaa vain että Vespasta ei jäänyt enempää kuvia. Valokuvaaminen kun oli tuolloin kallista ja aikaaviepää puuhaa – toisin kuin nykypäivänä – kännykkäkamerain aikakaudella.