Vormulia

Tässäpä on formulakisat minun mieleeni!

Mitenköhän nämä ovat tällaisia kisoja pitäneet, jo jonkin aikaa, enkä ole asiaa rekisteröinyt! Mutta joo, kiva, että sähkölläkin voi ajella kilpaa, eikä kuvista päätellen kovin hitaasti.

Katso Monacon osakilpailu-> 

Olisi maittavaa, jos joku YLEssä innostuisi asiasta ja näyttäisi edes yhden kilpailun. Esitysoikeudet eivät varmaan ole kovin mittavia, ainakaan vielä. 🙂

Kyynärän pehtoorin kiireitä

Kuume laski, ja tuli tunne, että on aika istuttaa maissi ja leikata nurmikko. Asiaa siivitti myös se, että huomenna saapuu sukulainen kyläilemään.

Puutarha-askareiden lomassa ilahduin kovasti kun huomasin – menehtyneeksi toteamani – viinin nousseen kuolleista. Kurkku kulkii, työntäen jo pientä karvaista kurkun poikasta ja jalopenon hedelmät ovat kohta jo syötävissä. Chili kukkii tanakasti ja tomaateissa on korkeat ja jykevät varret. Tästä voi sittenkin tulla hyvä kesä!
Jatka lukemista ”Kyynärän pehtoorin kiireitä”

Hallituksen on korjattava säästölistaansa – Mielipide – Helsingin Sanomat

Peukutan tätä kirjoitusta. Vielä kun tuohon liittäisi ne vaihtoehtoiset säästökohteet. Hyvä että ”laman lapset” itsekin tuovat asian esiin. Ja tämä asiantuntijoiden tekemien vaihtoehtojen ylikävely on pelottavaa

.

Sydänkirurgini oli sitä mieltä että tämä lääkitys olisi avuksi vaivoihini. Päätimme kuitenkin, autokorjaamon päällikön kanssa, että autooni vaihdetaan uudet jarrupalat.

http://www.hs.fi/m/mielipide/a1434078831183?jako=c514d61bed34048c39d5c5b1c084e797&ref=tw-share