Eilen illtasella ajelin taas maastopyörällä lenkin. Vähän pidemmän tällä kertaa. Oli aivan mahtavaa. Kelikin sattui kohdalleen. Ei ollut liian kylmä, eikä kuumakaan.

Oikeastaan ajan mielelläni aika lämpimässä kelissä. Iän myötä ei kroppa tahdo tykätä kylmästä. Lämpimälläkin kelillä menee aika pitkään, ennen kuin alkaa polkeminen sujua. Varmaankin vuosi vuodelta pidempään. Nyt menee melkein puoli tuntia, ennen kuin pyörittäminen menee niin kuin pitää. Mutta kun ei aja kilvan, niin eipä tuo haittaa.

Lenkin loppupuolella ajelin erään pikkukylän läpi. Kesäinen kylänraitti oli jotenkin niin pysäyttävän kaunis, kaikessa karmeudessaan. Aikaisemmin vireä – ja vauraskin – kylä on hiljentynyt ja kello on pysähtynyt. Kaivoksen kello lienee pysähtynyt joskus 70-luvulla.

Wikipeedia tuntee myös tämän AIJALAN kylän: Aijala on vanha kaivoskylä, jossa oli useita malmilouhoksia. Lyijyä louhittiin Hopeamäessä 1677–1916 ja Aurumsissa 1684–1957, rautaa 1688-1831. Kuparia louhittiin Aijalan kaivoksessa vuosina 1948–1961.^[2] Oman malmin ehdyttyä Aijala toimi 1950–70-luvuilla läheisestä Metsämontun louhoksesta tuotetun malmin jalostuspaikkana.

Vaikka lenkki oli jo lopuillaan ja menotti jo kotiin lihapatojen äärelle, oli pakko pysäyttää toviksi kylän kaupalle; parin kuvan verran. Koskaan ei saa vangituksi tunnelmaa kuvaan, ainakaan kännykkäkameralla, mutta jonkin vihjeen näistä kuvista saanee. Hiukan haikeahan tämä tunnelma on, ja monasti niin totta monissa kylissä. Ikävä kyllä. Mutta maailma pyörii ja menee menojaan, jos ei pysy kyydissä. Jotkut eivät välitä, ja heidän tupiensä piipuista nousee savu edelleen, vaikka lähinaapurin piha pukkaa koiranputkea, ja ehkä naapurikin.

Tänne varmaan tulee pysähdyttyä toisenkin kerran. Kaupan vieressä on mielenkiintoinen urheilukenttä ja loiston aikojen teollisuusrakennuksia.