Juhannus tuli, jälleen kerran, vietettyä pohjanmaalla. Meren äärellä, rannikolla ja saaressa. Keli oli kerrankin puolella ja muutenkin kesän selkä taittui enemmän kuin mukavasti.

Menomatka tehtiin automobiililla, mutta otin fillarin mukaan ja teen tässä paluuta kotiin junalla. Vaasasta porhallan junalla Pasilaan ja sieltä toisella Saloon. Salosta sitten fillarilla himaan. Tulee testattua VR:n fillariystävällisyys. Toistaiseksi olen kovin tyytyväinen. Istun mukavasti junassa, jossain Parkanon ja Tampereen välillä. Filari lukittuna omalla paikallaan nro 333. Ainoa harmi on, että fillari on vaunussa 1 ja minä vaunussa 4. No ei mikään ongelma sekään. Paikkoja vain oli niukasti valittavana, sillä juna on aivan täysi.

Katsotaan miten käy vaihto Pasilassa, tällaiselta hyvin satunnaiselta julkisten kulkuvälineiden kuluttajalta.

Olin, Vaasasta lähtiessä, kovin ilahtunut, kun väkeä oli junassa kovin vähän. Onni kesti vain pari asemanväliä, sillä Seinäjoella tuli juna täyteen! Toisaalta ilahduttava, että VR:n toiminta on kannattavaa. Vaikka eipa sen mun mielestä suurta voittoa tarvitse leipoa. VR on kuitenkin yleishyödyllinen palvelu kotomaamme kansalaisille, ja aika ekologinenkin kaiken lisäksi.

Pasilassa vähän zokkailin käytävillä, mutta löysin kuitenkin kivuttomasti oikealle laiturille. Junakin tuli ajallaan, mutta lähti pikkasen myöhässä. Kisko oli murtunut jossain tms. 10 min. viive vain. Sainpahan sovitella fillaria rauhassa. No fillari ei sopinut VR:n standardiin, eikä siis fillari telineeseen, siinä asennossa kuin se olisi tarkoitettu. Vanne oli liian korkea! No fillari roikkuu nyt paikallaan, lukittuna omalla vaijerilukollaan.

Juna on Saloon ajellessa kovasti tyhjempi, niin kuin arvata saattoikin, mutta fillaritelineet täynnä. Onko filariväki siis kovia rautatien hyödyntäjiä. Ei olisi vaikea uskoa. Nyt siis enää lyhyt pätkä Pasilasta Saloon, josta alkaakin reitin mukavin osuus – pyöräily.

Salossa ollaan. Ilma on kuuma ja kostea. Lienee hiljattain satanutkin. Nappaan pari kuvaa asemalta ja lähden hankaamaan kohti Perniötä.

Matkalla alkoi vatsa kurnia ja vähän väsyttääkin. Kello oli seitsemän (19.00) kiemuroissa ja olin aamiaisen jälkeen tankannut vain kokiksen lisäksi yhden juustoreissarin. Piti siis koukata Perniössä marketin kautta, ettei paukut lopu ihan kokonaan.

Kaupasta kaappasin evääksi suklaapatukan, limpparin ja jätskin. Sillä sokerilla sotkee viimeiset yhdeksän kilsaa niin ettei huomaakkaan. Kotona kokkailen sitten oikeaa ruokaa.

Kotiin tullessa juksi vastaan pari meidän kissoista. Olivat näköjään sittenkin oppineet käyttämään uutta hienoa kissanluukkua. Sellaista joka lukee sisäänpyrkivän kissan tunnistesirun, eikä päästä naapurin kollia kylään. Isoin kissoista näyttää vieläkin vierastavan sitä. Joshtunee siitä että luukku on sille aika jämptin kokoinen.

Juhannusreissu on nyt siis ohi, ja tuo juna – juna – fillari -yhdistelmä on testattu. Kyllä juna–fillari -yhdistelmä pelaa. Tulen hyödyntämään tätä reseptiä vielä monasti uudelleen.

Mittumaaria vain kaikille, vaikka toivotukset tulevatkin näin jälkijunassa.