Muutama päivä sitten yksi tuttava tarjosi venettä. Veneen saisi, kunhan käy hakemassa pois. Olisi saattanut jäädä vitsin asteelle, jos tämä omavalmiste olisi ollut jonkun muun, kuin edesmenneen Alhon Reijon kätten töitä. 
Reijo oli Vesilahdella melkein naapuri ja hyvä ystävä. Reijo oli konemies henkeen ja vereen, mutta puuhaili kovasti myös veneiden parissa. Pari kertaa kävimme Suonojärvellä koeajamassa hänen rakentamia veneitään. 

Mutta juu, ensin olin lähdössä hakemaan ”jollaa” peräkärrylläni, mutta onneksi tuli puheeksi venhon mitat. Peräkärryni olisi jäänyt veneen alle näkymättömiin, sillä pituutta oli 4,80 m. No onneksi löytyi sopiva traileri teijolaiselta tutulta. 

Paatti saatiin kivuttomasti kyytiin vinssin avulla. Kyllä asiallinen kuljetuskalusto on näissä hommissa a ja o. Ei tarvitse repiä seokäänsä, eikä vatsahaavaakaan. Ku olimme pitkästä aikaa entisillä asuinsijoilla, piti tehdä pieni ”kotiseutukierros” ja poiketa mm. Vesilahden kirkolle Makasiiniin pizzalle. Hyvää oli, niin kuin aina. 
Kotiin lähdettiin Pirkalan kautta, koska siellä oli noudettavissa pari kankea kiviporan teriä. Ne kun ovat hyvää materiaalia, moneenkin takohommaan. Kanget kulkivat mukavasti veneen sisällä, vaikka olivatkin n. 40 kg painoisia ja reippaat kolme metriä pitkiä. 

Kotiinkin lopulta päästiin, ja hyvissä ajoin, kun skippasimme yhden kesäteatterikappaleen, joka oli kalenteriin merkattuna. Teatterin kera olisi reissu mennyt seuraavan vuorokauden puolelle. 

Kotiin ajellessa ehdittiin muutamaan otteeseen miettiä veneen jatkojalostusta. Siitä sitten toteutuessaan lisää, mutta ainakin veneen nimi on nyt varma. Siitä tulee TAIMI. Reijon rakkaan vaimon nimi.
Mutta vaikka kiivaasti olen päättänyt vähentää romun määrää, oli tämä venho sellainen tarjous josta ei voinut kieltäytyä. Ihan Reijon muistoksi tämän veneen haluan säilyttää.