Nosti veden suuhun

Jokunen päivä sitten tuli Ylen Puheelta ohjelma, jossa oli mm. pätkiä Orson Wellesin kuunnelmista. Sitten tuli vuoroin samoja pätkiä suomalaisen radioteatterin tekeminä. 

Äänessä oli lapsuuden aikaisia radioääniä, jotka kolisevat edelleen. Miesääni luki sanan munakas sillä tavoin että välittömästi nousi vesi kielelleni, vaikka olin juuri ruokapöydästä noussut autoni rattiin. 

Olivat ne vaan hyviä silloin ennen. Yhden sanan lausumalla saadaan aikaiseksi voimallinen tunnetila. Oli Orson kova myös, mutta joutuu liiaksi takamatkalle, kun ei puhu äitieni kieltä.

Kehnot lasit ottaa päähän

Kävin tänään taas optikkoliikkeessä. Sovimme seuraavat treffit perjantaille. Pöh. 

Ekät lasit oli hiottu pieleen. Silmäni eivät tavoittaneet näkökentän terävää aluetta, ainakaan yhtä aikaa. Ja paha olokin niiden pitämisestä tuli. Seuraavat lasit ovat ihan mainiot, niillä näkee Porvooseen ja takaisin, mutta käsissä ei tahdo pituus riittää kun lukee jotakin.

Nyt siis kolmannet lasit hakusessa. Arjatätiä mukaillen ”mitähän minä näen ensi viikolla?”.

Alkaa vähän hermostuttaa minua, ja optikkoliikkeen väkeäkin.

Kuvan henkilö erikoisvarustein.

Teflonflunssa

Viikko meni pöhistessä flunssan riivaamana. Nyt jo vähän helpottaa, mutta voimien palautuminen on vielä jossain kaukana. Pöh. Ja kummallinen teflonflunssa johon ei pure mikään. Ei edes kortisoni!

Luokittelen taudin todella vaarallisten tautein kastiin, sillä olo ei kohentunut rahtuakaan, polkupyöräliikkeessä uusia malleja hypistellessä. 

Tokeneeko tästä ikinä!