Olen valmis matkustajaksi

Se on nyt todellisuutta, se kuljettajaton auto. Tai eihän se kuljettajaton ole, sillä auto ohjaa itse itseään. Olen ajanut pitkästi yli miljoona kilometriä ja alan olla valmis matkustajaksi, vaikka sitten tietokoneen ohjaamaan autoon.

Erityisesti pitkillä tylsillä moottoritieosuuksilla voisin mieluusti luovuttaa ruorin tietokoneelle ja ottaa itse vaikka nokoset tai katsella maisemia. Kone ajaa taloudellisesti ja se voi linkittyä muihin autoihin, jolloin junamainen autoletka on aerodynaaminen ja taas energiaa säästyy. 

Ihminen reagoi jarruttamalla noin sekunnin viiveellä. Tietokoneäly tekee tuon sekunnin aikana lukemattoman määrän asioita. Häviämme keinoälylle tässäkin – ja ankarasti.

Annetaan autojen ajaa. Meillä on parempaakin tekemistä, vai onko?

Piiiitkästä aikaa pyörän päällä

Useampi viikko on vierähtänyt siitä, kun on viimeksi päässyt pyörälenkille. Ei ollut muka aikaa, olin kipeänä pari viikkoa jne. Kaikenlaisia selityksiä.

No tänään otin ja luistelin töistä sen verran, että ehdin käväistä mittailemassa sorateitä maastopyörällä. Kukaan ei usko kuinka, pienen paussin jälkeen, voi pyörällä ajaminen tuottaa iloa ja riemua! 

Ajelin pieniä sorateitä, ihan mukavuusalueella, ilman määränpäätä ja kelloa vilkuilematta. Tätä pyöräily on parhaimmillaan. Jonkinlaista joogaa, jossa muu maailma unohtuu, ja jäljelle jää vain tie ja omat ajatukset. Kilometrit taittuvat huomaamatta ja asiat loksahtelevat korvain välissä oikeille paikoilleen, tai vain katoavat häiritsemästä. 

Kun rauha on saavutettu, ihastelee vain vaihtuvaa maisemaa ja väistelee kohdalle osuvia koppakuoriaisia. Ei halua pilata edes koppakuoriaisen päivää. Pyöräjoogaaja hymistelee ja polkee eteen päin, kunnes väsymys, jano tai nälkä rikkoo harmonian.