Tuli pyöräilykelit, viimeinkin. Sanotaan että pyöräillä voi kelissä kuin kelissä. Niin voi, mutta se ei ole kivaa. En elä pyöräilystä, vaan viihdytän itseäni pyöräilemällä. Siksi pyöräilen hyvällä, tai siedettävällä säällä. Mutta juu, siis kevär oli pahasti myöhässä. Hyvä puoli oli se, että ehti fiksailla fillarit ajokuntoon, kun ulos ei hirvannut nenäänsä pistää. Oli vain odoteltava ja kiillotettava fillaria ajankuluksi.

Tänä vuonna on tuo sinkula ollut silmäteräni. Niin kuin oli viimekesänäkin. Olen vain jotenkin tykästynyt siihen, vaihteettomuudesta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Sinkulaan tuli talven pakkasilla tilattua vanteet. Halvat, mutta kivat. Niin kuin on tuo sinkula muutenkin. Loppujen lopuksi markettifillarin hintainen kokoelma osia ympäri euroopan. No runko on tosin alunperin Kiinasta, vaikka Lontoosta minulle tulikin. Heti alkuun sain takarenkaan rikki. No sitten vaihdon ”vanhan” aerokiekon alle ja vot, hyvä tuli. Oli aikaa korjailla takarengas. En tiedä oliko halpis SWALBEn kumi jotenkin kehnolaatuinen, sillä sen kyljet mureni kummallisesti. Tilasin kuitenkin uuden kumin, kun en jaksanut reklamoida. Uusi kumi on taas pari milliä leveämpi.

Ajelin aika pitkään tuolla sekakiekoituksella. Lahdessa automessuilla oli emännällä trubaduurikeikka ja minä käytin sen ajan hyödykseni ajelemalla Lahden ympäristössä. Kalvakka keli oli vielä, mutta hauskaahan tuo ajeleminen on aina näin keväällä. Erittäin hauskaa! Lahdessa oli yllättävän hyvin pyöräilyväyliä. Aika vähän joutui seikkailemaan autoliikenteen seassa. Tappajasepeliä tosin oli vielä paljon, mutta onni oli myötä, sillä ei tarvinnut rengasremppaa tehdä kertaakaan. Lahdessa kun liikkuu, piti tietysti ottaa potretti pituushyppymäestä, joka on aika näkyvä monumentti kaupungin silhuetissa. Olen kerran käynyt tuolla hyppyrimäellä aikaisemminkin. Oli ne surullisen kuuluisat Lahden kisat. Mäkihyppy peruttiin, ja kotiin tullessa kuulin että suomalaisten mitalitkin. Oli hiukan liian väkeviä aineita verenkierrossa. Nyt aina hyppyrimäen nähdessä muistan elävästi tuon ainoan hiihdon suurkilpailun jota olen käynyt paikan päällä seuraamassa.

Lopulta ajokelit kohentuivat niin paljon, että uskalsin irroittaa maantiepyöräni trainerista ja roudata sen ylös kellarista. Olin vaihtamassa takakiekkoon trainerissa silinneen renkaan tilalle uutta, kun huomasin vanteen murtuneen. No sitäpä ei oikein pysty korjaamaan, joten meni takakiekko uusiksi. Harmitti vain, kun oli tarkoitus mennä Lohjanjärven ympäriajeluun, eikä lompakossa ollut varaa uuteen kiekkoon. No olihan mulla sinkula! Kun kaveri uhkasi lähteä reitille fiksillä, uskalsin minäkin lähteä sinkulalla ajeluun. Edellisiltana kyllä tuli mieleen kaikenlaista painajaista, mutta en keksinyt mitään tekosyytä perua reissua. Pakko oli lähteä yksivaihteisella liikkeelle.

En ole aikaisemmin tuota ajalua ajanut ja tapahtuma oli oikein mukavan oloinen, leppoisa ja hauska. Kilpapyöräilijätkin katosivat heti lähdön jälkeen horisonttiin, eli eivät nekään häirinneet meidän ajeluamme. Ajetuista kilometreistä ja kalustosta johtuen päätimme kiiruhtaa hitaasti tuon n. 70 kilsan matkan. Alkumatkan ylämäet hiukan jännittivät, mutta lopulta niiden kipuaminen oli aika sutjakkaa. Rytmi oli hiukan toinen kuin vaihdepyöräilijöillä, sillä mäkiin piti ottaa hiukan vauhtia, kun nuo vaihteet puuttuivat. Muuten meni yllättävänkin mukavasti. Asiaa avitti tuo talvella trainerilla vietetty aika ja kilometrit. Ilman talviharjoittelua en olisi kyllä maaliin asti jaksanut.

Meitä oli lähtiessä kolmen porukka. Yksi nuorempaa sukupolvea, fiksillä, siis ilman vapaaratasta ja me kaksi senioria. Saukkis vaihdepyörällä ja minä reppana yksivaihteisella. Asetelma oli ilmeisen hyvä, sillä tulimme maaliin samaan aikaan. Kovin paljon pidempiä reissuja en varmaan yksivaihteisella tekisi. Haaveissa oleva 200 brevetti menee kyllä vaihdepyörällä, jos menee ollenkaan.

Nyt harmittaa taas tuo keli. Aamutelkkarin säälutka ilmoitti, että keli on kylmempi kuin kertaankaan 200 vuoden aikana. Kollega tuossa soitti hiukan etelämpää Inkoosta ja kertoi että siellä tulee räntää! Elämme siis kesäkuuta! Voi hattu!!!

No lopulta sain tuohon maantiepyörään uudet kiekot. Edellisillä lienee ajettu n. 35 000 km, joten ovat palvelleet hyvin ja joutavat romukoppaan. Olisin niillä ajellut pidempäänkin, mutta eipä tuolla kilometrimäärällä oikein voi heikoiksi kiekkoja moittia. Jarrutuspinnatkin olivat jo aika syvään uurtuneet. Uudet kiekot ovat Shimanon peruskiekot. Halvat, mutta toivottavasti yhtä kestävät kuin nuo Mavicin kiekot olivat. Ihan peruskiekot nekin.

Nyt vain odotellaan että tämä kylmä sade lakaa, että pääsee ajamaan keikot sisään. 200 – 500 km:n jälkeen ne pitää viedä kiristeltäviksi. Se ei onneksi maksa kuin pari kymppiä. Pitäisi opetella tuo vanteiden pinnaus, niin säästyisi tuokin raha. Kaiken muun kyllä korjaan ja huollan, mutta tuo vanteiden pinnaaminen on tekemätön paikka. Olisko jossain olemassa vaikka opiston kurssi, missa voisi asiaan perehtyä?

Sitten parit sinkulakuvat, ihan vain mielen virkistykseksi. On niitä aurinkoisia – melko lämpimän näköisiä – päiviä ollut tänäkin keväänä 🙂