Sähköinen äänestys

Telkkarissa puhuivat asiantuntijat siitä, miksi Suomessa ei käytetä vaaleissa nettiäänestystä. Kaikessa kommentoinnissa kuulsi läpi se että pelätään muutosta. Pysytellään vanhassa tutussa, niin eipä pääse kukaan syyttämään, jos vaikka kaikki ei menekään kuin Strömsöössä.

Nettiäänestyksessä pelätään vilppiä. Nykyjärjestelmäkö on turvallinen, sermin takana raapustettuina numeroina jotka sitten laatikosta, valikoidun porukan voimin, lasketaan ja tiedotetaan keskusvaalilautakunnalle. Näinhän sitä äänestetään myös ankaran diktatuurin maissa, ja ainakin äänestyksessä hävinnyt osapuoli sekä demokraattiset veljeskansat huutavat yhteen ääneen että VILPPIÄ!

Pienessä kylässä on varmaan vaikeampi äänestää jonkun toisen papereilla, kun kaikki tuntevat toisensa. Muualla pienen ja nuhruisen passikuvan kanssa kelvannee äänestämään, kunhan edes vähän muistuttaa kuvaa, eikä ikä heitä pariakymmentä vuotta enempää.

Pelätään myös ns. perheäänestystä, eli perhe painostaisi äänestämään tiettyä henkilöä tai puoluetta. Eikös tätä ole tapahtunut koskaan aikaisemmin? No voi tietysti ajatella että äänestyskopin suojissa voi kuitenkin kukin piirtää oman suosikkinsa numeron. Mutta perheessä on kyllä jotain muutakin vialla jos se painostamalla ja uhkailemalla saa täysi-ikäiset perheenjäsenet äänestämään vasten omaa tahtoaan. Myös nettiäänestyksen maissa tämä ”perheäänestys” tiedostetaan, mutta sitä ei ole katsottu merkittäväksi uhkaksi demokratian toteutumiselle.

Me luotamme pankkitunnisteisiin ja nettiyhteyksiin kun siirrämme suuriakin summia rahaa ja niiden takana ovat myös kaikki henkilökohtaiset terveystietomme jne. Mutta äänen antaminen haluamallemme vaaliehdokkaalle on niin merkittävä asia, ettei sitä voi toimittaa netitse pankkitunnistein tai omalla sormenjäljellä tunnistautuen.

Kuinka paljon säästäisimmekään paperia, polttoainetta ja ihmistyövuosia jos jättäisimme tämän muinaisen punaisen viivan piirtämisen. Eikös se olisi jo jonkinasteinen ekoteko?

Vaan eipä käy kieltäminen, ettenkö jäisi minäkin kaipaamaan jotain tuosta suljetusta lippuäänestyksestä. Kyllä vain; jään kaipaamaan sitä tunnelmaa joka noilla äänestyspaikoilla on. Niitä kirjastoja, kouluja ja nuorisoseurantaloja tunkkaisine äänestyskoppeineen, ja sitä mummua jotka kerää lippaineen rahaa hyvän tekemiseen.

Noh, tuloslaskennan seuraaminen ei ihan pian muuttune. Se suoritetaan edelleen sähköisesti, television, radion tai ATK -päätteen kautta. Paljon nopeammin vain kuin ennen. Ei tarvitse puolille öin odotella…

.

Linkki HS


Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.