Flunssa ja pakkasjakso hellittivät, niin oli pakko päästä ulos ja pyörän päälle. En löytänyt mistään henityslämmitintäni, mutta kun pakkasta oli vain muutama aste, niin pärjäisin ilmankin. Ainakin pienemmän lenkin.

Kaiken lisäksi tilaamani mittari, Garmin Edge 520 oli saapunut. Sitäkin oli päästävä testaamaan. Etenkin pakkaskestävyyttä. Toimiiko akku ja kuinka pitkään. Ei kun kaivamaan maastofillari pihamökin kätköistä. Fillarissa oli vielä syksyn kurat. Pitäis pestä, mutta pakkasessa ei oikein onnistu. Olkoon kurassa.

Eka lenkki oli lyhykäisempi, vain joku 13-14 kilsaa. Mittari toimi kuin ihmisen mieli. Valikoita pitää vaan jotenkin sinksailla ja järjestää. En halua ajon aikana kauheasti tiirailla kalorien kulumista tms. Iloinen ylläri oli se että mittari näyttää lenkin jälkeen palautumisajan. En tiedä mihin se perustuu, mutta hillitseepä se kuitenkin ylenpalttista riehumista, jos sellaista pääsisi tapahtumaan. Peukutan!

Seuraava lenkki olikin sitten vähän reippaampi. Oli rouva reissussa ja siis koko päivä vapaata. Tukeva aamiainen ja fillarin selkään. Aurinko paistoi ja oikeastaan kylmä oli vain varjoisilla tukkiteillä. Koitin pysytellä auringon puolella. Kyllä ulkona fillarointi on tuhannesti kivempaa kuin kellarissa trainerilla hankaaminen. Siinä ei oikeastaan ole mitään kivaa, muuta kuin se että kunto – kaikesta ankeudesta huolimatta – kohenee. Tai ei ainakaan pahasti rapistu.

Joo oli taas sellaista pyöräilyn riemua. Ei kiirettä eikä kelloon tuijottamista. Ihan parasta. No kilsoja kertyi nelisenkymmentä. Melkein huomaamatta. Sen taas huomasi, että pitää vielä opiskella sitä uutta mittaria. Siinä on kyllä meikäläisen tarkoituksiin vähintäänkin tarpeeksi ominaisuuksia. Jos lompakko kestäisi niin ostaisin vielä ripakopallisen antureita. Pääsisi analyseeraamaan lenkkeilyä loputtomiin, puhki asti. Mutta joo, oli mukava kun lenkki oli valmis, niin mittari sanoi että palautteleppas poika sitten seuraavat 13 tuntia. Ja akkukin kesti mainiosti, vaikka tunteja pakkasessa kertyikin. Ja mittari oli koko ajan ojaustangossa, säälle alttiina. Hyvä mittari.

Sitten ajelin 19 kilsan lenkin. Oli vähän kylmempi. Huomasi lenkin lopulla että alkoi viluttaa. Pimeyskin rupesi riivaamaan. Jalat oli ihan tyhjät. Piti oikein pinnistellä että jaksoi. Silti lenkin jälkeen oli hyvä olo. Mihin lie pojasta energiat kadonneet. Vaikka koivet olivatkin väsyneet niin oli se tuhannesti hauskempaa kuin kellaripyöräily.

Mutta nyt on pyöräilykausi avattu ja lenkkeilykateus on tipo tiessään. Säälutka lupasi kelienkin kevenevän. Ei enää yli kahdenkympin pakkasia. Näin voitas mennä minun puolestani kesään asti, alati lämpenevän säätyypin vallitessa. Hyvä mieli, kun ei tarvitse enää imeä astmapiippua kotona ja vahtia lämpömittaria. Ulkonaliikkumiskielto on toistaiseksi peruttu.

Ja työhuoneessa odottaa valmiina ensikesän uusi pyöräni. On se vaan hieno, vaikka itse sanonkin. Nyt kun tuota uutta fillaria on tuossa katsellut, viikosta toiseen, sain päähäni vielä yhden hienouden joka pyörään on ihan välttämättä asennettava. Mulla on se jo olemassa. Laitan kuvan kun tämä komeuden kruunaava asia on asennettu.