Lipsahdin viivalle

Paikallislehdessä oli pieni juttu että Salon Hajalassa järjestetään Kilvanajo kaupunginmestaruudesta aika-ajossa. Ajattelin että kurvailen pyörälläni Hajalaan, katsomaan kisaa ja kuvaamaan huippujen ajokit.

Työpäivä venähti, joten piti alkumatka ajella pakulla ja veivata loput 14 kilsaa fillarilla. Muuten en olisi ehtinyt kisan alkua seuraamaan. Kun tulin paikalle oli kisa juuri alkamassa ja rullailin fillarillani museon pihaan, joka toimi kisassa parkkipaikkana ja huoltoalueena. Hienoja hiilikuituluomuksia ajajineen oli museon pihamaalla valmistautumassa ankaraan kisaan.

Jututin paikallisen seuran väkeä ja kävi ilmi että kisa ajetaan 10,7km:n matkalla, reilu viisi kilsaa suuntaan ja sitten takaisin. Samanlaisia ja -pituisia ajeluita olin ajellut Stormin Kanuunojen tempoajoissa Vesilahdella asuessa. Päähäni livahti ajatus siitä, että olisiko mahdollista kokeilla onko kunto edes entisellään. Nythän oli paikalla viralliset ajanottajat ja muutenkin puitteet kohdallaan. Kysyin että pääsisikö viivalle ilman kilpailulisenssiä, yksivaihteisella sinkulalla jossa on mm. tavarateline. Lupasivat.

Niinpä huomasin olevani pyörineni jonossa, joka eteni vääjäämättömästi kohti lähtöviivaa. Enää ei voisi perua. Tai voisi, mutta ei kunniakkaasti. Olin viimeinen lähtijä, viimeisenä kun olin ilmoittautunutkin. Muiden lähdettyä olin viivalla. Piti vielä tarkistaa, että onhan kääntöpaikka hyvin merkitty, ettei reissuni veny Turkuun asti. Lähettäjä lohdutteli, että on siellä selkeät merkit ja pari jannua vahtimassa, ettei paikka jää huomaamatta.

Läksin polkemaan, ja hetken päästä huomasin, että reitti ei ole ihan tasainen. Vaikka korkeuseroja ei ollut paljonkaan, niin yksivaihteisella joutuu antamaan hiukan tasoitusta, niin ylä kuin alamäessä. Kummallinen ilmiö on tuo, kun laitetaan numerolappu puseroon, niin silloin mennään veren maku suussa. Koitin pidätellä menemistä, kun piti jaksaa vielä takaisinkin.

Huomasin aika nopeasti, että välitys oli tähän kisaan epäsopiva. Kadenssi oli kovasti korkeampi kuin mitä normilenkeillä. Jalat pyörivät kuin Disneyn piirretyissä. Kääntöpaikkakin löytyi ja paluumatkalla koitin vielä tiristää hiukan lisää vauhtia. Museon pihassa voisi sitten huilata, että jaksaa ne 14 kilsaa takaisin autolla. Alamäissä joutui välillä laskettelemaan vapaalla, kun ei vain ehtinyt polkemaan niin nopeasti.

Tavoitin kuin tavoitinkin vapauttavan maalilinja. Oma mittari näytti keskariksi karvan yli 30km/h, joka oli minulle oikein hyvä nopeus. Olin aikoinaan ajellut samoja vauhteja Sastamalassa, silloin hiilikuituisella vaihdepyörällä. Kun ikää kertyy, on joka vuosi kunto hiukan edellistä haastavampi. Nyt kun mittarissa on 57 vuotta, niin pitää olla tyytyväinen että pääsee samaan vauhtiin kuin muutama vuosi sitten. Ja vielä sinkulalla 🙂

Toivottavasti en herättänyt oikeissa kilpailijoissa pahennusta. Tarkoitukseni ei suinkaan ollut halventaa tapahtumaa tai siihen osallistuneita. Kisa oli hieno ja mitä merkittävintä, se oli ensimmäinen Salon mestaruuskisa. Minulle oli ilo ja kunnia saada osallistua tähän kilpaa. Kilpapyöräilyyn ankarasti satsanneet erottuvat kyllä lopputuloksissa ja heille nostan hattuani – hyvin korkealle.

Olin sarjassani viimeinen, enkä muuta odottanutkaan. Mutta ensi vuonna, jos ja kun kilpa järjestetään, olen mukana. Silloin varaudun paremmin ja lähden matkaan vaihdepyörällä. Tavoitteeni on sama kuin tänäkin vuonna, tavoittaa sama loppuaika kuin edelliskerralla. Silloin ei ole kunto päässyt rapistumaan 🙂

 

Kiitokset VELOSALOlle hienon kisan järjestämisestä. Toivottavasti tapaamme ensi vuonna uudelleen.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.