Syksy saa ja flunssa. Ja pitkä flunssa. Sellainen puoliflunssa, kun ei tule kuume, eikä muutenkaan täysin kipeä olo. Kurkku aristaa ja jomottaa. Sitten repsautin selkäni.Joku isompi lihas revähti kun raahasin puita tuossa pihalepikossa. Oli jo aika hyvässä mallissa kun reväytin sen uudelleen. Nyt on huono, vaikka paranemaan päin. Pitänee olla vähän varovaisempi vastedes.

Työtkin riivaa sen verran, että ei auta haaveilla fillarilenkkeilystä. Kun töistä kotiin palailee on jo pimeä, eikä ole voimia edes fillaria kaivaa esiin. Lenkkikateus on ihan tapissa. Tulee melkein vihaiseksi, kun näkee jokun onnen pekan tai pirkon fillaroimassa. Edes kehno ajokeli ei tätä katauden kummallista variaatiota haalista. En tiedä poteeko kukaan muu lenkkikateutta, vai onko se vain ja pelkästään minun aivojeni hedelmä.

Mutta kun pitää kroppaa lepuuttaa, niin voi työstää jotain pääkopassa. Tulevana talvena en teekään uutta fillaria, niin kuin parina edellisenä talvena. Nyt on vuorossa maastopyörä, joka päivitetään käyttöönsä paremmin sopivaksi. Kokonaiskuva päivityksestä alkaa olla valmis. Siis korvieni välissä. Sitten kun jotain konkreettista tapahtuu, niin kuulutan asiasta tässä blogissa.

Joo, mutta ei auta kuin parannella kroppa taas ajokuntoon ja haaveilla maasturin remontista ja alkaa jo hiukan etsiskellä mahdollisia paikkoja joista tarvittavat osat kohtuullisella hinnalla löytyisivät.  Mutta tästä asiasta sitten kun se on ajankohtainen.

Nyt taitaa kuitenkin olla aika kaivella fillarin valot naftaliinista ja käydä metsästämään nastarenkaita. Ettei talvi yllätä.