On jo monta vuotta puhuttu siitä, että suomaisten syntyvyys vähenee koko ajan. Sitä mikä siihen on syynä, ei löydy yhtä ja tyhjentävää syytä, vaan lopputulos on monen asian summa. Varmaan tämänkin vuoksi on hankala löytää ongelmasta ulospääsytietä. Vai onko tämä ongelma ollenkaan? Riippunee mistä kulmasta asiaa katsoo. Kaikki on suhteellista lausui Albert Enstein aikoinaan. 

Juuri tuli uutisissa juttua siitä, kuinka Ruotsissa syntyvyys on kääntynyt kasvuun. Suomi nyt kolmanneksi suurin pohjoismaa mutta Norja on menossa piakkoin Suomen ohi, jolloin Suomi jää listan viimeiseksi. Siis jos emme laske piskuista Islantia tähän mukaan. Kuulostaako pahalta? Miksi se on niin kamalaa?

No, jos näin jatkamme, kutistuu suomalaisen kantaväestön osuus pikku hiljaa. Fysiikan laki on se, että tyhjiöllä on taipumus täyttyä. On paljon maita joissa syystä tai toisesta eläminen on vaikeaa, hegenvaatallista tai muuten mahdotonta. Tämä johtaa siihen, että väki hakeutuu alueille, jossa elämä on helpompaa eli mahdollista. Esimerkiksi tänne pohjolan perukoille, vaikka ilmasto näillä leveysasteilla hiukan koetteleekin. Ilmasto asiakin korjaantunee ilmasto lämpenemisen myötä.

Onko tämä tavallaan jonkinlaista luonnon valintaa, kun me täällä yltäkylläisyydessä elävät emme enää tarvitse lapsikatrasta turvaamaan vanhuuden päiviä, eikä vanhanaikainen perhe-elämä ole muutenkaan enää mikään vaihtoehto. Elämysten ja kokemusten hankkimisesta on muodostunut elämän tarkoitus ja sisältö. Työ on merkittävää vain siksi että se mahdollistaa elämystäyteisen elämäntavan. Osa meistä ei halua tätä edellämainittua elämäntapaa allekirjoittaa,  vaan siirtyvät marginaaliin. Ollaan huolissaan ihmisen ja tämän Telluksemme nykytilasta ja tulevaisuudesta. Hekään eivät tee lapsia tähän tuhon tiellä olevaan maailmaan. Näin tämä kaiken hyvän saavuttanut kansa kutistuu kutistumistaan ja tekee tilaa niille jotka ovat pakotetut kotikonnuiltaan toisaalle, nälän, janon, sodan tai vainon vuoksi. Tai sitten heitä  innoittaa tänne vielä kohtuullisen puhdas luonto ja sen vesivarat.

On helppo ennustaa sadan – kahdensadan vuoden päähän, sillä en tule ennustuksestani joutumaan tilille. Maallinen tomumajani on sadan vuoden päästä jo maaksi muuttunut. Mutta se mikä nyt koetaan suomalaiseksi alkuperäisväestöksi, tulee olemaan tulevaisuudessa vähemmistöä – vääjäämättä. Se mitkä kansat ja kansallisuudet tämän pohjoisen lintukotomme kansoittavat on paljolti kiinni ilmaston muutoksista ja sen aiheuttamasta veden ja ravinnon puutteesta, niin ja tietysti sodista ja niiden aiheuttamia kansainvaelluksia.

Mutta yksi on varmaa, ainakaan luonto ei tule muistamaan meitä suomalaisia haikeudella. Sitä kansaa jonka elintapojen ylläpitämiseen tarvittaisiin neljän maapallon verran luonnonvaroja. Ehkä meidät korvaavat uussuomailiset osaavat käyttää luonnonvaroja viisaammin ja ahkerasti töitä tehden elättävät meidät kantasuomalaiset eläkeiän yli, siivoavat jälkemme ja saattavat meidät haudan lepoon. 

Mutta voihan käydä toisinkin. Se näkee ken elää.