Mitähän mun päässä pyörii

Aamulla Isolle kirkolle ajellessa mietin tämän reissun syytä ja järkevyyttä.

Olin pari vuotta sitten tutkimuksessa jossa lopputulema oli ettei vikaa ole. Oli ns. poissulkeva tutkimus.

Sain, näin pitkä ajan kuluttua, kutsun vapaaehtoiseen laboratoriotutkimukseen. Tutkimuksen perimmäinen tarkoitus on kartoittaa geenien osuutta sydän- ja verisuoni tauteihin.

En oikeastaan miettinyt sen kummemmin, vaan laitoin kirjallisen suostumuksen postiin.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Autolla matkalla sairaalaan. Hirveä pyry ja liukastakin on. Työt ja lumihommat jäivät kesken. Ajan siis yli 60km ihan vapaaehtoisesti jonkun asian takia josta minulle ei suoranaisesti ole minkäänlaista hyötyä.

Miksi tässä kuitenkin istun autossani, matkalla luovuttamaan 10ml vertani! Jotenkin katsoin velvollisuudeksi osallistua tällaiseen tutkimukseen. Sillä kuitenkin saattaa olla tulevaisuudessa jollekulle.

Ja tämä verinäyte on pieni vastapalvelus siitä että pääsin pari vuotta sitten tutkimukseen joka tehtiin laitteella joita on maailmassa vain kaksi kappaletta. Toinen sairaalassa Turussa ja toinen Englantilaisen yliopiston käytössä! Olin siis hyvässä hoidossa.

Kun tätä asiaa tässä oikein pohtii, tulee iloiseksi ja myös kiitolliseksi tästä meidän terveydenhuollosta! Toivottavasti terveydenhuoltomme pystytään tulevaisuudessakin pitämään tällä tasolla. Täytyy varmistaa asia. Vaalit ovat ovella 🙂

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.