Lenkki on sitten heitetty. Koko lailla meni suunnitelmien mukaan, mutta mahtuuhan noihin 2644 ajettuun kilometriin myös yllätyksiä, mutta onneksi niitä pieniä.
Amulla kovin aikaisin piti taas joutua lentokentälle. Vermaan ensimmäistä kertaa lähtömuodollisuudet olivat melkeinpä läpi kävelyä. Mukana oli vain käsimatkatavarat ja lennon lähtöselvitys oli tehty jo etukäteen. Eikä turvatarkastuksessa löytynyt ainuttakaan linkkaria taskuista, niin kuin parina edellisenä kertana on käynyt. Pakollinen stoppi lentoaseman irkkubaarissa ja sitten lähtöportille.
Olin ajoissa lähtöportilla, ja niin olivat muutkin. Kaikki istumapaikat oli varattu, mutta ajattelin kuitenkin käväistä miesten huoneessa ennen lähtöä. Vessasta palattuani hämmästyin kovasti. Lähtöportti oli tyhjä ja kaikki portille jonottavat olivat kadonneet. Portille oleva monitori ilmoitti että portti on suljettu! Olin hiukan pöllämystynyt. Hetken siinä kummasteltuani tuli paikalle henkilökunnan edustaja joka valaisi asiaa. Portti on viimetingassa vaihtunut ja oli suorittava pikapikaa alakertaan.
En tiedä syytä, mutta lopulta meidät vietiin linja-autolla lentokoneelle. Ihan niin kuin vanhaan malliin pienillä kentillä. Lieneekö alkuperäiseen koneeseen tullut jokin vika tms. No joka tapauksessa pääsimme matkaan, ja vielä miltei ajoissa.
Hollantiin lentää parissa tunnissa. Lentokoneessa nököttäminen ei ole koskaan mitään herkkua, kun ei osaa oikein rentoutua, eikä nukkua, eikä pitkäjalkaisena nykykoneissa jalkatila ole häävi. Jalat luonnottomassa asennossa istuen kaksikin tuntia tuntuu työpäivältä.
Vaikka lähtö vähän myöhästyi, oltiin perille Amsterdamissa kuitenkin ajoissa. Liekkö myötäistä tuulta tms. Perillä Amsterdamin Chiphol -lentokenttä oli tuttu. Helppo oli suunnistaa tullin kautta ulos, taksia etsimään. Taksi olikin iloinen ylläri. Sähköautofanin sydäntä lämmitti, kun taksijonossa oli kymmenen taksia, joista kuusi oli sähkökayttöisiä. Minua arpa suosi ja sain kyydin Teslalla!
Vuokraamollakin meni kaikki kuin srömsöössä. Kun sain auton alleni, suuntasin Rotterdamiin hakemaan tyttäreni, joka vielä muuttopäivänä oli opettamassa hollantilaisille suomenkieltä.
Sitten ajeltiin Hertsogen Boshiin ja pakkaamaan muuttokamppeita kyytiin. Nukuttiin vielä yö, melkein tyhjässä asunnossa ja aamulla päätimme ajella Belgian kautta Ranskaan jossa yövyttäisiin ja seuraavana päivänä Italian puolelle Torinoon. Keli oli kiva ajella, vaikka lumisateen uhka oli koko ajan. Vettä kyllä tuli kuin ämpäristä, melkein koko matkan.
Asioita toimitellessa tuli hauska ilmestys vastaan. Pienen hollantilaisen postiasiamiehen hyllyssä oli tutun oloinen kirja, Hotakaisen KIMI! Mutta lopulta oli kaikki loppukin tavara pakun kyydissä ja suuntasimme kohti Belgian rajaa. Belgia melkeinpä ajeltiin vain läpi, sillä lähtöpisteestä ei Belgian rajalle ollut kuin reilun tunnin ajo.
Belgiassa ei siis pitkään viihdytty, ja pian nokka näyttikin jo Luxemburgin suuntaan. Eipä tässä minivaltiossakaan kauan viivytty. Koiria ulkoilutettiin jne, mutta ensimmäinen tankkauspaussikin oli vasta Ranskan puolella.
Ranskassa siis yövyttiin. Hotellihuone varattin Booking.comin kautta, mutta järjestelmässä jokin meni mönkään. Kännykkä ilmoitti että varaus oli tehty, mutta ei tullut vahvistusta sähköpostiin. Puhelimella soittaen selvisi, että varausta ei ollut. Onneksi asia selvisi puhelimessa. Hotelli oli vahahko ja kulunutkin paikka, mutta sopi meille hyvin. Oli lämmin yösija ja koiratkin hyväksyttiin vieraiksi.
Seuraavana aamuna söimme maittavan ranskalaisen aamiaisen ja katseltiin päivän reitti valmiiksi. Keli oli aurinkoinen, mutta alppeja lähestyttäessä alkoi maisemassa olla lunta! Tuli sivuutettua tutun oloisia paikannimiä. Ei niinkään kartasta, mutta viineistä ja ruoista tuttuja 🙂 Tulipa nähtyä myös hienon ranskalaisen linkkarin (Opinell) syntysijat. Hiukan houkutteli ostaa joku erikoinen malli matkamuistoksi, mutta kun olin vain käsimatkatavarain kera liikkeellä, ei matkalaukun hankkiminen pelkän linkkarin vuoksi juuri innostanut.
Ja olihan tuo Mont Blanc aika hulppea töppyrä. Sitä ihasteltiin, ja etenkin tyttäreni, joka oli jo tottunut noihin Hollannin tasaisiin maisemiin. Alppien pahimmat nousut jäivät väliin, sillä oikaisimme vuoriston läpi vievästä tunnelista. Tyyriin puoleinen tunneli, mutta nopeuttaa etenemistä aika reippaasti.
Tunneliasioita:
Ranska – Italia
https://en.wikipedia.org/wiki/Fr%C3%A9jus_Road_Tunnel
Italia – Sveitsi
http://letunnel.com/
Italiaan saapuessa muuttui liikennekulttuuri hiukan. Etenkin kun saavuimme kaupunkialueelle Torinoon. Kaikki ajoivat kovaa ja urheilullisesti 🙂 Mutta tottuuhan sitä melkein mihin vain, myös tuohon Torinolaiseen liikenteeseen ja sen rytmiin.
Määränpäämme oli kaupungissa, mutta ei onneksi aivan keskustassa. Parkkitilaa oli niukasti, mutta sovelsimme paikallisia pysäköintikäytäntöjä ja saimme pakun parkkeeratuksi aika lähelle, ettei muuttotavaroita tarvinnut kovin pitkältä kantaa. Asunto oli kiva ja vuokraisäntäkin hauskan oloinen jantteri. Hänellä oli tytär mukana tulkkina näissä virallisien asiain toimittamisessa.
Kaupunginosa, jossa asunto sijaitsi on tosiaan keskustasta noin 6km sivussa, mutta oikeastaan kaikki tarpeellinen löytyy kävelymatkan päästä. Puisto, uimahalli, tori jne. Toriltakin löytyi vaikka mitä. Lihat, kalat, juustot, vihannekset, vaatteet jne. jne. Melkein kaikkea mitä vain voi kuvitella.
Mutta kun tänne asti oli ajeltu, niin olihan sitä käytävä pikaisesti keskustassa shoppailemassa. Olin jo etukäteen katsonut kartalta lähimmät fillariliikkeet, etenkin ne jotka ovat Cinellin pyöriin erikoistuneet.
Niin siinä sitten kävi, että jäin jumittamaan ensimmäiseen fillariputiikkiin, jossa oli myytävänä rungoista lähtien fillarikamaa. Ostoslistalla oli juomapullo matkamuistoksi ja 16 piikkinen vapaaratas Cinellin sinkulaani. Molemmat löytyivät hyllystä.
https://www.facebook.com/emporiociclistico/
Mutta sitten tuli aika jättää hyvästit ja palata takaisin Hollantiin ja luovuttaa paku takaisin vuokraamoon. Siis taas auton keula kohti Alppeja. Tällä kertaa suunnitelma oli jättää tunnelit vähemmälle.
Kilometritolkulla aika liukasta serpenttiiniä ja pätkä tunnelia, niin olinkin jo Sveitsissä. Liikennettä oli todella vähän, johon syykin selvisi yöpymispaikassani. Tiet olivat olleet lumipyryn takia poikki ja onnekkaasti saapuessani oli puomit taas avattu!
Yöpaikka löytyi taas kännykkä apsilla. Keli meni sohjoiseksi ja pimeäksi ja väsymyskin vaivasi, joten tein pienen muutoksen suunnitelmiin, enkä ajanutkaan Saksaan asti yöpymään. Silla kertaa yösijana oli huone ns. perhemajoituksessa. Isäntäpariskunta oli kovin ystävällinen. Molemmat syntyneet Sveitsissä mutta asuneet mm. Kanadassa pari – kolmekymmentä vuotta. Lapsetkin asuivat kuka missäkin, mm. Kanadassa ja Ruotsissa.
Seuraavana aamuna oli sitten aika pätkä autobahnia. Lunta, rämtää ja vettä tuli vuorotellen. Tosin keli parani koko ajan, mitä kauemmas vuorilta pääsin. Välillä oli jopa 80km/h rajoitus autobahnillakin. Huonolla kelillä käytin hyväksi vapaata ohituskaistaa ja matka joutui kelistä huolimatta aika vilkkaasti. Onneksi pakussa oli talvirenkaat, muuten olisi reissu venähtänyt tooodella paljon.
Olin lopulta takaisin Amsterdamissa. Oli ilta ja jo pimeääkin. Raahauduin kännykällä varaamaani hotellihuoneeseen. Keräsin sen verran voimia, että kampeuduin kaupungille ja syömään. Olutkin maistuisi. Kiertelin lähikortteleita ja bongasin parikin kahvilaa, joissa ei kyllä tainnut kahvia olla tarjolla. Heinekkenin nautin lähipubissa ja ruokaa löytyi kulman takana sijaitsevasta etnisestä pikaruokalasta. Valkkasin jonkun kohtuullisen suuren afrikkalaisen kasvisruoka-annoksen ja oluen. Otin eväät mukaan ja painuin hotellille. Syötyäni katsoin televisiota kaksi minuuttia ennen kuin nukahdin.
Aamiaisen jälkeen läksin ajelemaan lentokentälle. Olimme sopineet että vaimo tulee Amsterdamiin minua vastaan ja vietämme yhdessä pienen kaupunkiloman. Olimme jo etukäteen miettineet valmiiksi paikkoja joihin olisi kiva mennä. Vaimo löytyi lentokentältä ja ajelimme autovuokraamolle. Vuokraaja hiukan pitkään katseli matkamittaria, sillä siihen oli kertynyt kaikkiaan 2644 kilometriä. Onneksi vuokraamo ei laskuttanut kilsojen mukaan.
Auton luovutuksen jälkeen kavelimme metroasemalle ja rupesimme opettelemaan Hollantilaisen julkisen liikenteen hienouksia. Kun lopulta saimme liput ostettua, ajelimme junalla ensin väärään suuntaan 🙂 Oppia ikä kaikki. Julkinen liieknne on toimivaa, mutta tuo polkupyörien määrä jaksaa aina hämmästyttää. Niitä on aikuisten oikeasti paljon!
Pyöräliikkeeseenkin eksyin, ja sieltä tuli vielä lippis, muistoksi tästä reissusta. Liikkeen kaveri (italialainen) sanoi että heillekin on tulossa Cinellin edustus. Oli ilmeisesti hankala saada. Vaikka ns. tavara- ja mummöpyörillä ajaa suurin osa porukasta, niin aina välillä Amsterdamissa bongaa myös joukon MAMILeja tai sinkulalla sekä fixillä suhailevia.
Päivä Amsterissa meni nopeasti ja yllättäviä käänteitäkin oli. Vaimon lompakkokin katosi, mutta se löytyi ennen kuin huomasimme edes lompakon kadonneen. Ainoa harmi oli, että Vincent van Goghin museoon emme ehtineet. Seuraavalla reissulla sitten…
Kaikki hauska loppuu aikanaan. Seuraavana aamuna oli sitten reissun päätös. Taas lentokentälle ja sinivalkoisin siivin Suomeen. Lunta oli tullut aika lailla ja oma autokin muistutti iglua. Hyötyliikuntaa oli siis tarjolla heti kotiin palattuamme.
Se että oliko tuossa reissussa mitään järkeä, en tiedä. Enkä halua miettiäkään. Oli sellaista laatuaikaa tyttären kanssa jokunen päivä ja kyllähän matkailu aina virkistää. Reissaamiseen tuhlaamaani aikaa ja rahaa en ole koskaan katunut. Ihmiselle on hyväksi olla välillä kotoa pois.
kiwilintu.com 