Tämä asia tuli korvieni väliin varmaan jo vuosi sitten, mutta se ei oikein tahdo pysyä siellä. Niin kuin jotkin ideat, niin tämäkin, taitaa vaivata niin pitkään kunnes sen toteuttaa. Se että onko tämän toteuttaminen hyvä vai huono asia, ei tiedä kukaan.

Olin retkipyörällä koluamassa metsäautoteitä ja muita päällystämättömiä kulkuväyliä. Lenkin puolivälissä ajatus kristallisoitui ja oli pistettävä vauhti seis ja kilautettava kaverille.

– Mitäs tykkäisit jos olis sellainen ratapyöräily jossa olis alaikäraja 50. Siis sellanen aikuisten pyöräilytapahtuma, ja velodromilla?

– Täh. Että se olis siis 50+ ikäsille ja radalla. Milläs siellä ajettas?

– No just niin, eli ei olis alipainoiset rimppakintut ilkkumassa ja neuvomassa kun aikuiset ajaa rataa. Alhaisen kynnyksen tapaus. Aluks vaikka ihan kaveriporukalla. Ja tietysti ratapyörillä ja tipan muotoiset kypärät päässä. Yksivaihteisilla tietysti. Tai sais ajaa myös vaihdefillarilla, mutta sais käyttää vain yhtä vaihdetta.

– Joku tulee kuitenkin jollain mummon jopolla…

– Miks ei sais ajaa Jopollakin. Mitenköhän siinä käy kun mutkassa ei ole vauhtia ja poljin hilppaa rataan ulkokaarteen puolella. No kuitenki kaikki mamilit on tästä tietysti ihan tärinässä!

– Miten niin! Ei Suomessa kukaan aja rataa.

– Ei vielä ajakaan, mutta mieti. Sulla on fillareita autotalli täynnä ja alkaa hiukan intokin hiipua. Sitten tulee pätevä syy jolla voi taas perustella puolisolle uusi hankinta ”…kuule mulla on uusi harrastus, toi ratapyöräily!” Ja sitten vois hankkia vielä ratapyörän …ja se tipan muotoisen kypärän ja makkarankuoriajoasu ja kaikki tingeltangelit! Vuoden kohokohta 50+ TRACK RACE

– Sä oot aika innostunut.

– Joo vähän …mutta täähän olis kaiken lisäksi kansanterveydelle buustia!

– Nyt en tajua. Mikä kansanterveyden argumentti puris 50+ jantteriin ja sais sen hankaamaan yksvaihteisella ympäri velodromia?

– No Mehän ei tulla yhtään nuoremmiksi eiks ni …askel lyhenee, ikenet vetäytyy ja lihasmassa katoaa – vuosi vuodelta. Tässä 50+ jantterit ja janterittaret ajaa vaikka lentävän kierroksen, tai kymmenen, kelloa vastaan. Sitten – tää on se punainen lanka – tavoitteena on pystyä vähintään samaan aikaa seuraavana vuonna! Nerokasta vai mitä?

– Nii jos noin ajattelee, niin eiköhän se kai ole.

– Ja aikaa mitataan vieterivetoisella sekuntaattorilla, niin kuin kansakouluaikoihin. Sadasosat on jonteille.

– Sä oot miettiny tätä hommaa…

– Ja katsellut Youtubesta ratakisoja…

– Onks sellasia ratapyöriä missään. Jos olis käytetty jossain, mutta eihän Suomessa kukaan aja…

– Netistä löytyy vaikka mitä. Eio ongelma. Kiinasta saa rellaset ratatykittäjän vetimetkin ihan pikkurahalla. Ja mieti! Sellainen upee ratapyörä olohuoneen seinälle! Sitä kiillottelis ja kerran vuodessa kävis vetämässä velodromilla oman enkan uusiks.

– Ei taida vaimo antaa laittaa fillaria perintökobeliinin tilalle…

– Niin no, vaikka sinne autotallin seinälle, mutta kumminki. Matkoina vois olla jotain lyhyitä ja lentävällä lähdöllä. Ja vain yks kerrallaan radalle, ettei tule kolareita. Pitäs kai olla jokin opastus sellaselta joka on rataa oikeesti ajanut. Ei kai siellä voi ajella ihan miten haluu. Jotain sääntöjäkin kai.

– Kai sellainen jostain löytyy, joka osaa vähän opastaa alan saloihin ja sääntöihin.

– No varmaan. Mitäs tuumaat? Lähetkö mukaan jos sais vaikka Turun tai Stadin Velon varattua yksityistilaisuudelle, niinku omalle porukalle?

– Toi on kyllä ihan pimee juttu! Kyl mä lähen. Mistähän niitä ratapyöriä kannattas katella. Palataan.

– Kato vai Ebaystä tai jostan. Joo palataan. Mä jatkan lenkkiä. Mut tää on hyvä idis …ainakin vielä. Mut palataan moi….

Pääsin kotiin ja laitoin sähköpostia Turun kaupungin liikuntapalvelukeskukseen….