Viisi vuotta ja kuusitoista päivää

…eläkkeeseen. Ja lopultakin jotain hyötyä näistä krempoistani. Lista oli sen verran vakuuttava, että sain koronarokotteen. Uskomaton lumevaikutus. Pelkkä tieto siitä että saan rokotteen, huojensi mieltä. Ja kun oli piikitetty niin olo vaan parani, vaikka todellinen vaikutus tulee vasta 12 päivän päästä.

Fillariakin veivasin viime sunnuntaina. Ajelin hissukseen normaalin iltalenkin. Ihmeen kivuttomasti tuo meni, vaikka liikkumattomuuden tila on kestänyt melkein vuoden. Ei nyt ihan liikkumattomuuden tilassa, mutta liikunta on jäänyt kolmannekseen siitä mitä se on viimeiset kymmenen vuotta ollut. Vaan suunta on oikea.

Tämä sivujen päivityskin on taas mukavampaa kun sain hankittua särkyneen läppärin tilalle toisen. Yhden firman vanha. Kierrätystä tämäkin. Jollain kummallisella tavalla mieltä virkistää kun voi antaa vanhalle koneelle jatkoaikaa ja ihan hyötykäyttöä. Itse asiassa sain toisenkin läppärin, joka on kehnommassa hapessa. Kaipaa uuden akun. Purin sen tänään ja kaivelin akun pois. Korvaava akku löytyy ihan kotosuomesta, eikä ollut hinnalla pilattu, vaikka Omenakoneeseen tuleekin. 79€ on omenakoneen osasta vähän.

Nyt kun on tuo pyöräilykaisi avattu, tuli taas vimmatusti selailtua fillareihin liittyviä sivuja. Viikattavaan pyörään tuli tilattua eteen kevyt tavarateline ja näyttää siltä, että takateline saa kyytiä ja joutuu karsittujen osien loodaan. Bromptonin takateline on muutenkin hiukan epäonnistuneen näköinen kyhäelmä. Minun silmissäni ainakin. Brompton muuttuu pikku hiljaa enemmän ja enemmän mieleisekseni.

Mutta taas vähän lähempänä eläkettä, ja se on kovin mieleinen ajatus.

Että sellaista

Tekijä: kiwilintu

Lentokyvyttömän linnun näkemyksiä maailmasta.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.