Kävin pikavisiitillä Helsingissä, ihan muissa asioissa. Mutta kun kevät jo orastaa ja kinokset hupenevat, piti poiketa kotiin lähtiessä Helsingin Velodromilla. Sitten viimekäynnin on parkkipaikalle ilmestynyt sähköautojen lataus pisteitä, niin ja aika tavalla lunta. Viime käynnillä kun oli kesä ja helle. Nyt ei ollut, kumpaakaan.

Muutama kuva piti kuitenkin napata, sillä Velo on aina kuulunut minulla kesään ja pyöräilyyn. Lähinna Tour de Helsinkiin, tuohon edesmenneeseen mainioon pyöräilytapahtumaan. Onhan Velolla muitakin aktiviteetteja, niin kuin amerikkalainen jalkapallo jne. Mutta minulle Velo on ja tulee aina olemaan pyöräilyn tyyssija.

Nyt pyöräilyn mekka oli surkean näköinen. Likaisten lumikinosten ympäröimä, kulmä ja kolkko paikka. Aurinkokin pysytteli piilossa ja tasainen harmaus, se lonkeron värinen keli kruunasi visiitin. Mutta kesää kohti mennään ja tänä päivänä siirretään kellojakion, jotta tuo kauan odotettu kesä tulisi aikaisemmin …vai oliko kellojen siirtelyyn jokin parempi syy.

Mutta yhtä kaikki, tuo ankea maisema ei pystynyt mieltäni musertamaan, vaan vihellellen jatkoin matkaani kotiin. Kotona odotteli talven aikana kokoamani polkupyörä, jonka viimeinen osa oli juuri postiin saapunut.

Palaan Velodromille kunhan kelit hiukan kohentuvat.

Pyöräilijät ansaitsisi kyllä ihan kunnollisen sisävelodromin, vaikka komeahan tämäkin on. Ei vain taida täyttää edes vähimmäisvaatimuksia tämän päivän ratakisojen järjestämiseksi.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.