Viikon 23 kuva

Ristinollaa Taalintehtaalla. Tein pikakäynnin Taalintehtaalle, Kemiön saarelle. Aikaisemmin olen käynyt täällä huutokaupassa, joissa vanhan lopetetun tehtaan irtaimistoa huutokaupattiin. Miljöö on hauska kuvauspaikka, sillä vanha tehdasmiljöö on pikkuhiljaa muuttamassa muotoaan.

Kun savupiipputeollisuus hiipuu, tulee tilalle pieniä yrityksiä ja palvelujen tuottajia mm. veneilijöille ja muille matkustavaisille. Teollisuus ei ole tietysti mihinkään katoamassa, mutta toteutuu pienimuotoisempana. Kuvittelin käyväni myös paikallisissa museoissa, mutta olin ankarasti etuajassa. Museot olivat vielä kiinni. Seppää tietysti kiinnostaa ruukin ja metalliteollisuuden historia, ihan jo ammatin kautta. Jäi paljon nähtävää ja koettavaa seuraavallekin reissulle.

Tuo ristinolla pelilauta löytyy Taalintehtaan vierasvenesataman läheisyydestä, lasten leikkikentältä. Tältä reissulta saattaa tulla tulevallekin viikolle kuva/kuvia.

Kommentointi on suljettu.

A WordPress.com Website.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: