Lahnajärvi ja Patteri Cruising

Taisi olla kolmas kerta kun kävin tässä hurmoksellisessa uskonvahvistus kokouksessa …sähköautojen kokoontumisajoissa. Mukava tapahtuma, vaikka oli pimeä ja muutenkin kolkko ilma. Ei kuitenkaan pakkasta. Kuvittelin paikalla olevan parisenkymmentä sähköautoilijaa, mutta toisin kävi. Seitsemän – kahdeksankymmentä sähkökuljinta kävi paikalla …niin ja sähkörekka!

Sain taas vaimon Leafin lainaksi, että pääsi kuolaamaan uusia sähköautoja – ja vanhoja. Tullessani oli paikalla vielä tuo MAN:nnin sähkörekka, joten en ensin tajunnut sähkökäyttöiseksi. Rekka polistui varhaisessa vaiheessa paikalta, ja tuumailin että olisin odottanut Volvolta ensimmäistä rekkavierailua. He kun ovat kovasti hehkuttaneet sähkörekkojensa kehittelyä. Mutta Lahnajärvellä kävi siis MAN.

Eniten kuitenkin kiinnostivat nuo henkilöautot, ja pikkupakut. Pakuja ei ollut ainuttakaan paikalla. Tuo sähkökäyttöinen paku kun tuntuu nyt siltä todennäköisimmältä seuraavalta hankinnalta. Sitten kun tuo Citroen C3 Picasso hamassa tulevaisuudessa tulee tiensä päähän.

On joitain asioita, jotka näisttä Patteri Cruising tapahtumissa viehättää. Perusidea on toimiva, eli tapahtumissa maahantuojat maksavat kävijöille kahvit ja pullat ja antavat sähköautojaan koeajettaviksi. Suomalaisia aina kiinnostaa ilmainen kahvi ja ämpärit, joihin ei vielä ole onneksi jouduttu turvautumaan. Veikkaan että tapahtuman kävijät ovat mitä otollisin maaperä istuttaa tätä sähköautoilun ilosanomaa, ja tehdä myös kauppaa.

Naisoletetut ovat vähintään yhtä innostuneita sähköautoista kuin miehet. Oli sydäntä lämmittävää seurata sivusta kun naishenkilö selitti toiselle sähköautomallien eroja ja hienouksia termein jotka minulle, vanhalle rasvanäpille, olivat outoja tai juuri ja juuri ymmärryksen rajamailla. Naisoletetut näistä jutustelivat kuin jokapäiväisistä asioista konsanaan. Näin sen kuuluu olla. Sukupuolesta riippumatta osaajat opastavat polun alkutaipaleella olevia karttamaan juurakoita, valitsemaan sen juohevamman polun.

Toinen hauska tapaus oli kun avattiin ”konepelti”. Ympärille kerääntyi joukko kiinnostuneita, niin kuin enne vanhaan, mutta nyt ei haukoteltu sylinterimäärää, kaasuttimien kurkkujen ammotusta tai pakosarjan avaruutta, vaan tavaratilaa! Näppärää lokeroa latauskaapelille, tai muulle mukavalle reissu tilbehöörille. Maailma muuttuu eskoseni, ja hyvä niin. Bensiini katku hälvenee, päivä päivältä.

Tältä tämä näyttää tässä minun kuplassani. Minun joka käyn näissä oikeaoppisten hengennostatus tapahtumissa ja imen itseeni kaiken käsillä olevan informaation näistä sähköllä kulkevista vempeleistä. Myöntää täytyy, että tämä on muokannut myös arvojani. Luen mielelläni artikkelin, joka kertoo tulevaisuuden vihreämmästä talon lämmitystekniikasta ja hiilivapaista vaihtoehdosta merenkulun ja ilmailun saralla. Eikä vain sähköisistä vaihtoehdosita, vaan kaikesta, joka saisi maailman luopumaan öljyn kanssa löträämisestä.

Mutta siitä iloitsen, että muutos on jo tapahtunut ja ankarasta vastarinnasta huolimatta olemme olleet matkalla oikeaan suuntaan jo hyvän aikaa. Muutkin näkevät tämän, vaikka ehkä myöhemmin. Varmin merkki siitä on markkinatalous. Se on ajanut sähköllä ja vedyllä jo pitkään. Näihin ei kannata pörssissä enää sijoittaa pikavoittojen toivossa. Tämä juna on jo mennyt.

5 vuotta 1 kuukausi ja 9 päivää

Tuon verran on eläkeikään, jos eläkeikä ei karkaa kauemmaksi ennen sitä. tai kuolo korjaa. Aikaisintaan tuona päivänä pääsen eläkkeelle, jos oikein hyvin käy

Tänään tympi, erikoisesti työnteko. Palkkatyössä ihan normipäivä, mutta silti otti koteloon – ihan kaikki. Illlaksi, oikeiden töiden jälkeen, olin luvannut tehdä vanhalle asiakkaalle yhden kalvosulkeisen, presentaation, kun hienosti sanotaan. Se oli vapauttavaa, vaikka duunia olikin. Miten jonkun kuvan paikan tuumiminen ja fontin koon muokkaaminen voi olla rentouttavaa. Välillä ihmettelen sitä itsekin. Sitä kun ei tämän reippaan neljännesvuosisadan jälkeenkään miellä työksi. Tai on se työtä – LUOMISTYÖTÄ!

Kollega laittoi viestin. Mietti sitä, että olisiko jo syksyllä viirus sen verran helpottanut että pääsisi omiin töihin takaisin. Nämä ”oikeat” työt kun alkavat häntäkin piinata.

Tuohon eläkkeeseenkin on vielä niin riivatun pitkä aika.

Että sellaista

Eläkeikä

Piti käydä tarkistamassa milloin olisi edes mahdollista päästä eläkkeelle. ATK:stahan kaikki nykyään löytyy, myös mun ensimmäinen eläkepäivä. Sun oma löytyy sieltä myös ->

Eli 1.5.2026 voi olla mun ensimmäinen eläkepäiväni. Jos haluan vaatimattoman eläkkeeni täysimääräisenä, olisi odotettava 1.102027 asti. Mutta kyllä, valoa tunnelin päässä, vaikka muutama vuosi pitäisi vielä sinnitellä.

Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut tehdä oikeastaan koko aikuisikäni työtä jossa viihdyn ja joka on palkinnut muutenkin kuin taloudellisesti. Monasti vain muuten kuin taloudellisesti. Sitten tulivat eteen realiteetit ja taloudellinen vaakakuppi tuli voimakkaasti merkittävämmäksi. Lopulta menin ”oikeisiin töihin”.

Aikaisemmin olin hiukan huvittunut, kun yksi jos toinenkin kavereista laskeskeli päiviä eläkkeeseen. Olinhan juuri vastikään kouluttautunut uuteen ammattiin. Sitten menin niin sanotusti vieraalle töihin. Huomasin miettiväni eläkkeelle siirtymistä minäkin.

Muutaman kuukauden päästä töissä rupesin miettimään eläkettä, sen pienuutta, sen tavoittamista ja sinne ehjänä selviytymistä. Ja nyt kirjoitan siitä tänne ATK:hon.

Että sellaista

Lähtölaskenta on alkanut

Tästä se alkaa. Koruton kertoma, alati vanhenevan miehen matkasta eläkkeelle. Tämä on päivä yksi, ja matka alkaa. Teemana olkoon ehjänä eläkkeelle. Tavoite joka joskus tuntui itsestään selvältä. Sitten se alkoi kalvaa epäilys. Nyt siitä on tullut tavoite, joka välillä tuntuu pakenevan, ja välillä taas tuntuu että se taitaa sittenkin olla saavutettavissa. Tästä tulee kertomus tästä kilpajuoksusta aikaa vastaan. Tässä taistelussa kaikki keinot ovat sallittuja. Vastustaja aika saneli säännöt. Minulla ei siinä asiassa ollut sanan sijaa. Näillä säännöillä tässä ulottuvuudessa on pelattava.

Että sellaista.

Brompton kävi täällä – Kosken kylä

Taustalla Kosken Kartanon Herefordit lounastamassa

Bompton on nyt kulkenut tiiviisti mukana autossa ja olen keksinyt monia tekosyitä ajella Bromptonillani. Käyn säännöllisesti naapurikylässä tarkistelemassa tiettyjä asioita ja se on yksi oiva syy päästä ulkoiluttamaan pyörää, ja päätä.

Eihän tämä mikään raketti ole, kaukana siitä. Hiukan äkkinäinen ohjailtavakin, kun maantietykkiini vertaa. Maastossa ja kehnoilla teillä se on kovin huono. Mutta jokin tässä pyörässä kuitenkin kiehtoo. Se on laadukasta työtä. Sen myötä varmasti kestävä. Nippelivammaisena on kiva säätää ja nyhertää kaikenlaista. Bromptoniin saa paljon kivoja lisävarusteita ja osia että sitä voi tuunailla miltei loputtomasti. Kaikkein parasta, Brompton kulkee kepeästi mukana. Pienen fillarilenkin voi heittää aina kun siltä tuntuu. Taittopyöräksi se on uskomattoman toimiva ja notkumaton kulkupeli.

Ohjaustangon lenkura tulee muuttumaan, kunhan keksin mikä korkeus on minun mitoille sopiva. Luulen että lokasuojatkin saavat kyytiä, ja jäävät hyllyyn pahan päivän varalle. Ehkäpä vielä jotain muutakin pientä säätöä luvassa.