Viikon 35 kuva

Aamiainen. Taas oli valo kohdallaan jolloin ihan perus aamiainen näyttää jotenkin juhlalliselta. Ehkä aamiainen maistuukin paremmalta, kun valaistus on oikean lainen. Osa ruoan maittavuudesta liittyy esillepanoon ja ehkä näin ollen myös valaistukseen. Koetan vältellä näitä ruokakuvia, mutta kun tuo ruoka ja ruoan laitto on niin lähellä sydäntä, niin väkisin tämä aihe välillä lipsahtaa. Uusin villitykseni … More Viikon 35 kuva

Arvioi tämä:

Viikon 28 kuva

Taas lipsahti ruokakuva, mutta olkoon. Ruoka on lähellä sydäntä – ja vatsaa. Välillä hiukan väriä näihin kuviini 🙂 Kuva aamusta ja aamiaisvärkeistä. Aina ei näin terveellisiä eväitä aamulla ole, mutta viikonloppuina useammin. Arkena harmaan sävyjä…

Arvioi tämä:

Viikon 27 kuva

Kuva on otettu aamulla viiden jälkeen, eli ennen heräämistä. Sähkökatkon vuoksi tuli pikavisiitti tuohon naapurikylään, kun piti saada agrekaatti jauhamaan sähköä katkon ajaksi. Katko kesti melkein kolme tuntia, joten onneksi oli kamera mukana. Odotin sankkaa aamuusvaa, mutta eipä osunut kohdalle. Kastetta oli kyllä, senkin edestä. Tämä heinikko oli hauskan, ja melkein epätodellisen, näköinen, kun heinien … More Viikon 27 kuva

Arvioi tämä:

Viikon 12 kuva

Viikon kuva on aamuinen kahvittelukuva. Käytiin visiitillä Helsingissä ja poikkesimme atrialle vietnamilaiseen ravintolaan. Hyvän ruoan päälle join vietnamilaisen kylmän kahvin ja ihastuin oitis. Viikon päästä olikin kotona aamiaispöydällä vietnamilaisen kahvin kokkaamiseen tarvittavat vermeet. Pelkäsin pahoin että käy niin kuin aina reissulla nautitun ruoan tai juoman nauttiminen jälkikäteen kotosalla, ei maistu. Mutta nyt maistui ja jää … More Viikon 12 kuva

Arvioi tämä: