Viisi vuotta ja seitsemän päivää

…eläkkeeseen. Ja kaikki hyvin – olosuhteet huomioon ottaen. Tänään muutuin teräsmieheksi. Korona rokotteen vaikutus on nyt siis täysitehoinen. Näin on Pfizer minulle antanut kertoa. Olen siis teflonmies. Mikään ei tartu. No ei nyt kuitenkaan ihan sellainen olo, mutta huojentunut kyllä. Paljon paremmalta tuntuu tuo tartuntojen, koronaan kuolleiden pääluvun lasku. Suunta on oikea. Fillarilla ajelu sai … More Viisi vuotta ja seitsemän päivää

Arvioi tämä:

Viisi vuotta ja kuusitoista päivää

…eläkkeeseen. Ja lopultakin jotain hyötyä näistä krempoistani. Lista oli sen verran vakuuttava, että sain koronarokotteen. Uskomaton lumevaikutus. Pelkkä tieto siitä että saan rokotteen, huojensi mieltä. Ja kun oli piikitetty niin olo vaan parani, vaikka todellinen vaikutus tulee vasta 12 päivän päästä. Fillariakin veivasin viime sunnuntaina. Ajelin hissukseen normaalin iltalenkin. Ihmeen kivuttomasti tuo meni, vaikka liikkumattomuuden … More Viisi vuotta ja kuusitoista päivää

Arvioi tämä:

Eläkeikä

Piti käydä tarkistamassa milloin olisi edes mahdollista päästä eläkkeelle. ATK:stahan kaikki nykyään löytyy, myös mun ensimmäinen eläkepäivä. Sun oma löytyy sieltä myös -> Eli 1.5.2026 voi olla mun ensimmäinen eläkepäiväni. Jos haluan vaatimattoman eläkkeeni täysimääräisenä, olisi odotettava 1.102027 asti. Mutta kyllä, valoa tunnelin päässä, vaikka muutama vuosi pitäisi vielä sinnitellä. Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut … More Eläkeikä

Arvioi tämä: