Viikon 21 kuva

Kuvia, ruoka, Viikonkuva

Vaihteeksi ruokakuva, helatorstain aamiainen. Oli hidas aamu muutenkin, joten ehti kuvata, ennen kuin aamiainen oli hotkaistu lautaselta. Ruoan kuvaaminen on hauskaa, melkein yhtä hauskaa kuin sen syöminen 🙂

Ja kun kaiken toimittaa omassa keittiössä, on kaikki tarvittava käden ulottuvilla, tai ainakin muutaman askelen päässä. Laiskan kuvaajan unelma 🙂

Viikon 18 kuva

Ilon aiheita, LIHA!, ruoka, Viikonkuva

Tälle viikolle valikoitui taas ruokakuva. Tai kuva ruoan valmistelusta. Jokin pata siitä tuli. Taisi olla peurapataa. Tumma olut oli yksi ainesosa, sekä kyytipoika. Joku saattaisi sanoa, että lasi on tummalle oluelle väärä. En ole tuosta lasiasiasta ollut niin tarkka ruokaa laittaessa. Totuus on että en oikein muulloinkaan. Jos tietyn tyyppisestä lasista on juomalle ja sen nauttimiselle oleellinen hyöty, käytän ehdottomasti sellaista.

Kuva on otettu illalla. Valon suunta on sellainen. Ja on mitä ilmeisemmin viikonloppu. Silloin meillä harvemmin syödään eineksiä, vaan tulee tehtyä ns. sloooowfoodia. Rautapata on mielestäni sopiva loppusijoituspaikka peuralle, eli muullekin riistalle. Yrttein päällä on peurapoloisen lokoisa lepäillä ja imeä itseensä makua, sekä vaikkapa tuota tummaa oltta.

Viisi vuotta ja seitsemän päivää

eläke, Ilon aiheita, Terveys (omani)

…eläkkeeseen. Ja kaikki hyvin – olosuhteet huomioon ottaen. Tänään muutuin teräsmieheksi. Korona rokotteen vaikutus on nyt siis täysitehoinen. Näin on Pfizer minulle antanut kertoa. Olen siis teflonmies. Mikään ei tartu. No ei nyt kuitenkaan ihan sellainen olo, mutta huojentunut kyllä. Paljon paremmalta tuntuu tuo tartuntojen, koronaan kuolleiden pääluvun lasku. Suunta on oikea.

Kollegaa moikkaamassa. Hiljainen kaveri tämä Lauri
Kollegaa moikkaamassa. Hiljainen kaveri tämä Lauri.

Fillarilla ajelu sai taas takapakkia kun aamulla ulos katsoessa maa oli taas kerran kietoutunut tuohon kalman kalpeaan lumivaippaan. Voi paska että osasi masentaa. Olisipa satanut tuon lumen edes viikolla, mutta kun lomapäivänä lauantaina! Jäi lauantailenkki ajamatta. Katselin aamulla vielä hetken ikkunasta pihalle ja painuin takaisin pehkuihin.

No jokin piristää viikonloppua, eli sapuskan tekeminen. En oikein keksinyt mitä tekisi, niin kaivelin kännykästä duunikaverin vinkkaaman bataattilaatikon reseptin. Vaimo ideoi uunissa valmistetut tortillarullat, ja vot, viikonlopun safkat oli toteutusta vaille valmiit. Nykyään kun viikot syödään koko lailla eines ruokaa niin viikonloppuna maistuu entistä paremmin slowfood. Aikaisemmin kun tein duunin kokonaan täällä kotikonttorilla niin tuli tehtyä sapuskat aika pitkälti itse. Nyt on tullut luisteltua siitä ja arki menee eines ruokaa mutustellen.

Ruoasta on tullut vuosi vuodelta tärkeämpi asia. Tulee mietittyä sen terveellisyyttä ja ennen kaikkea makua. Itse asiassa vähän kaikessa tulee mietittyä noita terveysvaikutuksia. Johtuuko siitä, että elämä on kääntynyt ehtoopuolelle ja alkaa painaa ajatus vielä jäljellä olevista päivistä, mene ja tiedä.

Tapahtui yhtenä yönä hauska asia. Olen koulupojasta asti pitänyt suunnattomasti kummallisesta lajista nimeltä Trial. Nimenomaan moottoripyörällä ajettavasta Trialista. Kovin moni ei pysty ymmärtämään mikä kiehtoo moottoriurheilu lajissa jossa ajetaan hankalissa olosuhteissa ja kävelyvauhtia. Minusta se on kuningaslaji. On aina ollut ja tulee näköjään olemaan. Vuosien jälkeen näin taas unen jossa ajoin kovin hankalaa jaksoa Trial pyörällä ja onnistuin täydellisesti, nolla virhepistettä. Sanoinkuvaamaton tunne. Tätä onnistumisen iloa on hyvin hyvin – hyvin vaikea selittää ihmiselle joka ei lajia tunne. Voin kuitenkin vakuuttaa että tuollaisen unen jälkeen hymyilyttää koko seuraavan päivän. Tällaisia tunteita kun voisi tiristellä tiivisteeksi ja vaikka pillerin muotoon, olisi maailmanlaajuinen hittituote kehitetty. Ehkäpä nuo huimausaineet ovatkin sellaisia, mutta kun en ole sellaisia kokeillut, en osaa niistä sen enempää kommentoida. Toivottavasti jokainen löytää oman Trial lajinsa ja saavat kokea saman. Muuten joutuvat turvautumaan niihin huimausaineisiin 🙂

Työ on vitu___nut viime aikoina erityisen paljon. Mutta enää vain viisi vuotta ja seitsemän päivää. Se auttaa jaksamaan.

Että sellaista