Avainsana: työ

Uutta kohti

Eilen, tiistaina, kävin allekirjoittamassa työsopimuksen.

Aloitan maanataina Salon IoT Campuksella VSP:llä. Pari viikkoa menee koulutuksen merkeissä. Ihan mukavaa oppia taas jotain uutta ja erilaista. Pikavisiitillä tuoreissa toimitiloissa totesin ainakin maiseman olevan kohdallaan. Näkymä yläkerroksista on yli kaupungin. Ihan jännää ja mukavaa alkamassa – näin uskon.

Ja kännykän kelenterikin kilautti viestiä. On aika karistaa tomut pyörästä, sillä syksyllä itselleni laatima treeniohjelma alkaa. Se on tarpeen, sillä kesäksi on taas suunnitteilla pidempää pyöräretkeä. Mutta niistä joskus myöhemmin.

Talvi onkin ollut saamattomuuden aikaa. Pimeys väsytti ja olin vähän väliä kipeänä. Liikkuminen on jäänyt todella vähiin. Onneksi nyt mennään ilman kipulääkettä, joten tekosyyt liikkumattomuuteen alkavat olla vähissä. Päivässäkin on pituutta, joten ehtii töiden jälkeen vielä pienelle lenkillekin.

Tästä tää lähtee.