Lähtölaskenta on alkanut

Tästä se alkaa. Koruton kertoma, alati vanhenevan miehen matkasta eläkkeelle. Tämä on päivä yksi, ja matka alkaa. Teemana olkoon ehjänä eläkkeelle. Tavoite joka joskus tuntui itsestään selvältä. Sitten se alkoi kalvaa epäilys. Nyt siitä on tullut tavoite, joka välillä tuntuu pakenevan, ja välillä taas tuntuu että se taitaa sittenkin olla saavutettavissa. Tästä tulee kertomus tästä kilpajuoksusta aikaa vastaan. Tässä taistelussa kaikki keinot ovat sallittuja. Vastustaja aika saneli säännöt. Minulla ei siinä asiassa ollut sanan sijaa. Näillä säännöillä tässä ulottuvuudessa on pelattava.

Että sellaista.