Piiiitkästä aikaa pyörän päällä

Useampi viikko on vierähtänyt siitä, kun on viimeksi päässyt pyörälenkille. Ei ollut muka aikaa, olin kipeänä pari viikkoa jne. Kaikenlaisia selityksiä.

No tänään otin ja luistelin töistä sen verran, että ehdin käväistä mittailemassa sorateitä maastopyörällä. Kukaan ei usko kuinka, pienen paussin jälkeen, voi pyörällä ajaminen tuottaa iloa ja riemua! 

Ajelin pieniä sorateitä, ihan mukavuusalueella, ilman määränpäätä ja kelloa vilkuilematta. Tätä pyöräily on parhaimmillaan. Jonkinlaista joogaa, jossa muu maailma unohtuu, ja jäljelle jää vain tie ja omat ajatukset. Kilometrit taittuvat huomaamatta ja asiat loksahtelevat korvain välissä oikeille paikoilleen, tai vain katoavat häiritsemästä. 

Kun rauha on saavutettu, ihastelee vain vaihtuvaa maisemaa ja väistelee kohdalle osuvia koppakuoriaisia. Ei halua pilata edes koppakuoriaisen päivää. Pyöräjoogaaja hymistelee ja polkee eteen päin, kunnes väsymys, jano tai nälkä rikkoo harmonian.

Venho

Muutama päivä sitten yksi tuttava tarjosi venettä. Veneen saisi, kunhan käy hakemassa pois. Olisi saattanut jäädä vitsin asteelle, jos tämä omavalmiste olisi ollut jonkun muun, kuin edesmenneen Alhon Reijon kätten töitä. 
Reijo oli Vesilahdella melkein naapuri ja hyvä ystävä. Reijo oli konemies henkeen ja vereen, mutta puuhaili kovasti myös veneiden parissa. Pari kertaa kävimme Suonojärvellä koeajamassa hänen rakentamia veneitään. 

Mutta juu, ensin olin lähdössä hakemaan ”jollaa” peräkärrylläni, mutta onneksi tuli puheeksi venhon mitat. Peräkärryni olisi jäänyt veneen alle näkymättömiin, sillä pituutta oli 4,80 m. No onneksi löytyi sopiva traileri teijolaiselta tutulta. 

Ruokatauko Vesilahden kirkolla

Paatti saatiin kivuttomasti kyytiin vinssin avulla. Kyllä asiallinen kuljetuskalusto on näissä hommissa a ja o. Ei tarvitse repiä seokäänsä, eikä vatsahaavaakaan. Ku olimme pitkästä aikaa entisillä asuinsijoilla, piti tehdä pieni ”kotiseutukierros” ja poiketa mm. Vesilahden kirkolle Makasiiniin pizzalle. Hyvää oli, niin kuin aina. 
Kotiin lähdettiin Pirkalan kautta, koska siellä oli noudettavissa pari kankea kiviporan teriä. Ne kun ovat hyvää materiaalia, moneenkin takohommaan. Kanget kulkivat mukavasti veneen sisällä, vaikka olivatkin n. 40 kg painoisia ja reippaat kolme metriä pitkiä. 

Kotiinkin lopulta päästiin, ja hyvissä ajoin, kun skippasimme yhden kesäteatterikappaleen, joka oli kalenteriin merkattuna. Teatterin kera olisi reissu mennyt seuraavan vuorokauden puolelle. 

Kotopihassa
Kotopihassa

Kotiin ajellessa ehdittiin muutamaan otteeseen miettiä veneen jatkojalostusta. Siitä sitten toteutuessaan lisää, mutta ainakin veneen nimi on nyt varma. Siitä tulee TAIMI. Reijon rakkaan vaimon nimi.
Mutta vaikka kiivaasti olen päättänyt vähentää romun määrää, oli tämä venho sellainen tarjous josta ei voinut kieltäytyä. Ihan Reijon muistoksi tämän veneen haluan säilyttää.