Useampi viikko on vierähtänyt siitä, kun on viimeksi päässyt pyörälenkille. Ei ollut muka aikaa, olin kipeänä pari viikkoa jne. Kaikenlaisia selityksiä.

No tänään otin ja luistelin töistä sen verran, että ehdin käväistä mittailemassa sorateitä maastopyörällä. Kukaan ei usko kuinka, pienen paussin jälkeen, voi pyörällä ajaminen tuottaa iloa ja riemua! 

Ajelin pieniä sorateitä, ihan mukavuusalueella, ilman määränpäätä ja kelloa vilkuilematta. Tätä pyöräily on parhaimmillaan. Jonkinlaista joogaa, jossa muu maailma unohtuu, ja jäljelle jää vain tie ja omat ajatukset. Kilometrit taittuvat huomaamatta ja asiat loksahtelevat korvain välissä oikeille paikoilleen, tai vain katoavat häiritsemästä. 

Kun rauha on saavutettu, ihastelee vain vaihtuvaa maisemaa ja väistelee kohdalle osuvia koppakuoriaisia. Ei halua pilata edes koppakuoriaisen päivää. Pyöräjoogaaja hymistelee ja polkee eteen päin, kunnes väsymys, jano tai nälkä rikkoo harmonian.