1. moottorikulkuneuvoni

Tuna

Päivänä eräänä kysyi siskoni minulta montako autoa meillä oikein on. Aloin pohtia asiaa ja sain tulokseksi seitsemän! No nyt on kulkuneuvojen lukumäärä hiukan pudonnut, mutta ruokakunnassamme on edelleen muutama auto!

Kulkuneuvoihin ajatuksien siirtyessä tuli mieleen monta vanhaa kaksi ja nelipyöräistä jotka nostivat mukavia muistoja mieleen. Kuulun siihen sukupolveen jolle moottorikulkuneuvo on aina ollut hyvin tärkeä. Se liittyy aikuistumiseen ja itsenäistymiseen ja se on kuljettanut uusiin paikkoihin ja tutustuttanut uusiin ihmisiin. Kulkuneuvoilla on ollut – ja on – pelottavan suuri sija elämässäni.

Kun piti järjestää kulkuneuvot kronologiseen järjestykseen, ajatuksia selventääkseni, päätin oikein kirjoittaa listan ja saattaa näin kulkimet järjestykseen. Aloin kaivella vanhoja valokuvia, ja aika monta kuljintani onkin tullutkin kuvatuksi. Onhan se, oikeastaan aina, ollut arvokkain omistamani tavara. Siis kun rahalla mitataan. Pitänee ilmoittaa heti tähän alkuun, että ihmiset ja erityisesti läheiseni ovat olleet tämän kaiken maallisen mammonan yläpuolella, ettei pääsisi syntymään väärinkäsityksiä.

Lisään tähän blogiin kulkuneuvojani aina sitä mukaa kun löydän kuvia ja saan niitä skannailluksi. Koetan pistää myös muutaman rivin muistoistani kyseisestä kulkuneuvosta, jotta lukija saa edes jotenkin ajatuksistani kiinni.

Ehkä tämä lista osaltaan auttaa ymmärtämään raudanpuutettani, nimittäin romuraudan.

Tuna
Ensimmäinen moottoriajoneuvoni Tunturi Sport

Ensimmäinen moottorikulkuneuvoni

..oli Tunturi Sport. Mopo tuli minulle isäni veljeltä Raimolta, joka oli Tunturilla ajellut jo aika mittavan kilometrimäärän. Raimo asui maaseudulla, kaukana keskuksista ja palveluista, ja kun Tunturi oli hänen ainoa kulkuneuvonsa, kertyi kilometrejä hurjasti. Muistini mukaan mopo tuotiin perheemme asuntovaunussa kotiin Espoon Kivenlahteen. Jonkin aikaa mopo oli karanteenissa, sillä 15. syntymäpäivääni oli vielä jokunen viikko aikaa. Mopoilu oli sitten alkuun putsaamista huoltoa ja kuluneiden osien maalailua jne. Esimerkiksi pahasti nuhrautuneet lokasuojat saivat ylleen kiiltävänmustan Miranol-pinnan. Tarrasta leikkelin kuvioita ja tietysti työkalukotelon kanteen nimen TUNA. Tajusin vasta nyt tätä kirjoittaessani, että olen antanut ilmeisesti kaikille kulkuneuvoilleni nimen!

Koitti kuitenkin lopulta päivä, jolloin sain ihan laillisesti toimia liikenteessä mopedin kuljettajana. Päivä oli 30.7. 1976. Mopokorttia ei oltu vielä keksitty, eikä kukaan käyttänyt mopolla ajaessaan kypärää. En minäkään. Kypärää käyttivät vaarallisia moottoripyöriä ajavat, paitsi kovat jätkät. Kypäräpakko moottoripyörille astui voimaan seuraavana kesänä 1.6.1977.

Kuvassa näkyy normaali ajoasu. Puukengät, leveälahkeiset farkut, farkkutakki ja poolopaita. Tuiki tavallinen ajoasu tuohon aikaan. Mopo toimi tietysti ajoneuvona kouluun, kavereiden luokse ajeluun jne, mutta aika suuri osa kilometreistä syntyi polkuja ja metsätaipaleita ajellen. Mantsa ja Trial olivat tuohon aikaan minulle kova juttu. Yrjä Vesterinen oli päässyt ajamaan Trialia MM-sarjaan ja voitti hopeaa -75, kultaa -76 ja -78. Mantsassa (nyk. enduro) oli kova nenä Mauni Suni jne. Trialia kävin välillä katsomassa, mopolla tietysti, Puolarmetsän lepikoissa, jossa Espoon Moottorikerho kävi treenaamassa. Puolarin kaltseilla saattoi tavata jopa Yrjö Vesterisen treenailemassa!

Ikävän lyhyeksi jäi yhteinen taipaleemme Tunan kanssa. Mopo varastettiin Kivenlahdesta parkkipaikalta. Lähimetsästä löytyi rikkinäinen lukko ja joitakin mopedini osasia. Varaskin oli tiedossa, mutta koskaan ei kaveri varkaudesta joutunut edesvastuuseen. Tuna ilmeiseti jatkoi taivaltaan osina muiden mopojen mukana. Päivä, jolloin Tuna katosi, meni polkupyörällä pyöriessä lähitienoita. Ehtoolla kun oli pakko tunnustaa itselleen tapahtunut, tuli itku. Toista mopoa en koskaan hankkinut, vaan jonkun aikaa taipaleet taittuivat polkupyörällä.

Tällä mopedilla kävimme kerran, kaverini Jukan kanssa, Espoon Bodomilla. Ajelimme mopoillamme tietysti läheiselle hiekkamontulle räppäämään. Illalla hämärissä oikaisin pitkän heinikon läpi, enkä nähnyt piilossa piileskelevää kiveä. Jalkaterä jäi jalkatapin ja kiven väliin. Teki pirun kipeää. Illalla jalka turposi niin, että kenkä ei mahtunut enää jalkaan. Kotona en asiasta juuri numeroa tehnyt, kun pelkäsin joutuvani ajokieltoon. Laitoin jalkaan ideaalisiteen ja klenkkasin aikani. Vielä tänäkin päivänä tuo koipi muistuttaa kivuliaasti mopoilusta, joten ensimmäistä mopediani en varmaan koskaan pysty unohtamaan 🙂

Tuna oli ensimmäisiä Sport malleja. Siinä oli jo ajoviimajäähdytteinen kovakromisylinteri ja jalkavaihteet, mutta etuhaarukka oli vielä ns. risuhaarukka, jollainen oli wanhassa Pappatunturissa.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.