Ei kirjoituksia kellarista, vaan pyöräilyä kellarissa. Yhtä ankeaa kyllä kumpikin elo. Kirjoitteleminen- ja pyöräily kellarissa.

Nälkä se lisääntyy pyöräillessäkin, sillä tänä vuonna olisi tarkoitus ajaa kolme fillarilenkkiä. Viime vuonna ajelin Botniapyöräilyn, sekä perinteisen Tour de Hellsingin. Tänä vuonna on kiikarissa Giro d´Espoo, Pirkan pyöräily ja tietysti Tour de Hellsinki. Piti ajella yksi maasturikisakin, mutta kun ei vain oikein saa kalenteriin mahtumaan. Puolaankin pitäisi kesän aikana ehtiä, rättäreiden maailmankokoukseen. Niin ja joku kulkuneuvokin remontoida sitä reissua varten. Olishan sitä kaikenlaista…

No tuohon pyöräilyyn vielä palatakseni. Tälle vuodelle on jokin löyhä kuntoilusuunnitelmakin olemassa. Kaksi tuntia viikossa pyöräilyä, joko kellarissa trainerilla tai sitten ulkona, jos vain keli antaa myöten. Talvikausi menee kutakuinkin sisällä traineria hangatessa, mutta heti vain kun sielu sietää, niin painun maasturilla metsälenkeille. Jos vain saan hankituksi nastarenkaat, niin pääsen metsään aikaisemmin. Tämän päälle muut kävelylenkit, ja uintikin, jos vain ehdin. Huhtikuun alusta lisätään sitten ajelua kolmeen tuntiin viikossa. Näin minä tuumailin. Aika näyttää miten ehtii ja jaksaa. En aio ottaa stressiä. Stressi otetaan sitten joskus, kun menen ajamaan Vetternin ympäri. Silloin on tosi kysymyksessä 🙂

Espanjan reissulla ”korkean paikan leirillä” vuoden vaihteessa tuli ajeltua Aurinkorannikon maisemissa.

Olipa voimaannuttavaa ajella lämpimässä ja auringossa melkein kasi viikkoa. Tuollainen reissu pitäisi olla kaamoksen aikana pakollinen kaikille pohjolan pimeydessä asuville.

Reissusta sai pattereihin voimaa jaksaa tämä pimeä kausi loppuun. Lenkit joita ajelin, eivät olleet mitään raskaita, vaan enimmäkseen tuli ajeltua mukavuusalueella ja maisemista ja valosta nauttien. Lenkit olivat 20 – 45 km ( /päivä ) paikkeilla. Nautintoa lisäsi espanjalainen liikennekulttuuri, joka erittäin paljon kunnioittaa pyöräilevää. Pyöräilijä ei siellä ole välttämätön paha ja kiusa, eikä edes kevyttä liikennettä, vaan tasa-arvoinen osa liikennettä. Kukaan ei soittanut torvea, eikä kiilannut ohittaessaan, vaan

jokainen autoilija (myös ammattiliikenne) ajeli rauhassa pyörän perässä, odottaen sopivaa ja turvallista paikkaa ohittamiseen. Espanjassa asuva serkkupoikani varoitteli kuitenkin liiallisesta turvallisuudentunteesta, sillä liikenteessä on myös torveloita, jotka eivät juuri pyöräilijää huomioi – suomalaiset turistit vuokra-autoineen. Vaikka espanjalaisessa liikenteessä on paljon mätääkin, on siellä monta erittäin hienoa asiaa, joista voisi täällä kotosuomessa hiukan ottaa opiksi.

Tällä reissulla tutustuin ensi kerran lähemmin hispaanojen pyöräilykulttuuriin. Liikennevaloissa hartiaani joku taputti ja tervehti HOLA! Kaveri näytti, että tule perässä, ja ajelimme vuorovetoa Fuengirolasta Benalmadenaan. Ohittaessaan kaveri katsoi pyörääni ja nyökkäsi hyväksyvästi. Kaveri ei ylenkatsonut kuljintani, vaikka hänellä itsellä sattui olemaan n. 10 000€ Cervelo. Lopulta hotellimme kohdalla moikkasin ja kiitin kyydistä. Jäi kovasti mukava olo siitä lenkistä. Jälkeen päin tuli ajeltua, pariinkin otteeseen, muiden letkassa, milloin sellainen sopivasti osui kohdalle. Aina oli letkassa tilaa ja iloinen hymy herkässä.

Jos vain mahdollista, niin ensi vuonna tehdään samanlainen reissu. Tai parempi. Suosittelen lämpimästi.